04 toukokuuta, 2019

suuri Permian sukupuuttoon
Elämää ylläpitävät järjestelmät planeetallamme ovat romahtamispisteessä.


YK julkaisee maanantaina valtavan tutkimusraportin, joka kokoaa yhteen kokonaiskuvan maapallon luonnon ja lajiston tilasta. 

Tutkimuksen 1 800 sivua on karua luettavaa:
Jopa miljoona lajia on vaarassa tuhoutua, useimmat lähivuosikymmeninä.


Vaakalaudalla ovat villieläinten lisäksi nyt elävät ihmiset ja heidän jälkipolvensa, ellei jotain tehdä kiireesti niiden lajien suojelemiseksi, joita tarvitsemme ruoantuotantoon, pölytykseen, puhtaisiin vesistöihin ja vakaaseen ilmastoon.

Ihmisen rooli tuhossa on selvä: raportin luonnos kertoo ylikulutuksen riivaamasta planeetasta, joka hukkuu saasteisiin.


Vuoden 2020 lopulla maailman johtajat kerääntyvät Kiinaan päättämään 20-vuotistavoitteista biodiversiteetin suojelemiseksi. 
Sen jälkeen YK uudistaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet.


23 huhtikuuta, 2019

A small asteroid arrives to Earth



Maapallon massa kasvaa johtuen avaruudesta jatkuvasti tulevasta pölystä sekä meteoriiteista. 
On arvioitu, että tämä massan lisäys olisi luokkaa noin 50.000 tonnia vuodessa.


18 huhtikuuta, 2019

Hei yliviisas: Kerro, kuinka mahtavan iso on maailmankaikkeus ?

Kuvahaun tulos haulle universumi
Maailmankaikkeus on lähes 14 miljardia valovuotta vanha, sen halkaisija ollenee noin 90 miljardia valovuotta ja sen massa on rajallinen.

Se on laajentunut stardarditeorian mukaan 0-pisteestä niin, että suuressa mittakaavassa se on sekä homogeeninen että isotrooppinen. Tuo tarkoittaa sitä, että sen jokaisen pisteen suhde toisiinsa ja sitä kautta laajenemiseen on suht symmetrinen. Tämä toteutuu näkyvän maailmankaikkeuden suhteen.

Kolmiulotteisena mallina se voidaan kuvitella palloksi, ja maailman nerokkaimman matemaatikon Perelmanin todistaman Poincarén konjektuurin perusteella se tosiaan on rakenteeltaan yhtenäinen.

Kun maailmankaikkeudella on vain sisäpuoli ja kun se laajetessaan yhä edustaa yhtenäistä muotoa, jolle voidaan olettaa kosmologinen horisontti on syytä olettaa, että tuo horisontti on laajenevan kaikkeuden fotonisäteilyä. Tämä ei ole ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että kaikkeus laajenee jokaisesta pisteestään.
Okei, mutta voisiko maailmankaikkeuksia, universumia olla useampia?
-Niin jotkut väittävät...

12 huhtikuuta, 2019

Israelin avaruusalus iskeytyi Kuuhun


Kuvahaun tulos haulle beresheet



Israelilaisen avaruusaluksen pehmeä laskeutuminen Kuuhun epäonnistui moottorivian takia. 
Miehittämätön alus ilmeisesti rysähti Kuun pinnalle ongelmien jälkeen.
Yhteys alukseen katosi ennen laskeutumista. Beresheet-niminen alus on ensimmäinen yksityisesti rahoitettu alus, joka on päässyt Kuuhun.

Projektin käynnistäjänä ja isona rahoittajana toiminut israelilainen liikemies Morris Khan myönsi, että laskeutuminen epäonnistui. Hän kuitenkin piti saavutuksena jo sitä, että alus pääsi Kuuhun asti.
– Emme onnistuneet, mutta todellakin yritimme. Mielestäni se, mihin asti pääsimme, on todella valtava saavutus. Voimme olla ylpeitä, hän sanoi live-lähetyksessä Tel Avivista.

Alus laukaistiin avaruusyhtiö SpaceX:n kantoraketin matkassa Floridasta Yhdysvalloista helmikuussa.
Israelille kyse on historiallisesta hankkeesta. Ainoastaan Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina ovat onnistuneet toteuttamaan pehmeän laskun Kuuhun.

Google lupasi miljoonia edullisen kuumatkan kehittäjälle

Beresheet-nimisen aluksen kehittäjiä ovat israelilainen avaruusyhtiö IAI sekä SpaceIL-järjestö. Aluksen kehittäjien mukaan kyseessä on pienimmällä budjetilla rahoitettu avaruusalus, joka on päässyt Kuuhun. Hanke on maksanut noin 100 miljoonaa dollaria eli vajaat 90 miljoonaa euroa.

Beresheet oli mukana teknologiayhtiö Googlen sponsoroimassa Lunar X Prize -kilpailussa, jossa tarjottiin 30 miljoonan dollarin palkintorahaa tutkijoille ja insinööreille, jos he onnistuvat kehittämään verrattain edullisen matkan Kuuhun. Googlen kilpailu raukesi aiemmin tänä vuonna ilman voittajaa, mutta israelilaishanketta päätettiin jatkaa loppuun saakka.

Yhdysvallat on edelleen ainoa maa, jonka astronautit ovat kävelleet Kuun pinnalla.

Ensimmäinen kuva mustasta aukosta


















( Kuva: THE  EVENT  HORIZON  TELESCOPE )

Nyt voi viimeistään sanoa, että mustat aukot ovat totta, jos joku on sitä epäillyt. 
Todiste näkyy silmien edessä, sillä kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi keskiviikkona mustasta aukosta odotetun kuvan.
Se esittää galaksin M87 mustaa aukkoa. Tai oikeastaan sen varjoa, jota reunustaa säteily.
Muotokuvaa haettiin nimenomaan mustan aukon tapahtumahorisonttia kiertävän aineen säteilystä. Tapahtumahorisontti on ikään kuin mustan aukon uloin reuna. Reunan ylittävä 
valokin jää painovoiman vangiksi.

Olen tutkinut supermassiivisia mustia aukkoja kaksikymmentä vuotta ja nyt sellainen tuijotti minua tietokoneeni ruudulta. Tunne oli sanoinkuvaamaton”, sanoo hankkeessa mukana ollut akatemiatutkija Tuomas Savolainen Aalto-yliopistosta.

Kyseessä ei ole valokuva, vaan radioaalloilla tehdyistä havainnoista jälkikäteen koostettu kuvannos. Se on yhtä lailla suora havainto maailmankaikkeuden ehkä merkillisimmästä ilmiöstä, jossa avaruus kuroutuu pisteeksi.
Auringosta ei voisi tulla mustaa aukkoa, koska se on liian pieni. Jos tulisi, sen tapahtumahorisontti olisi kolme kilometriä, maapallon alle senttimetrin.

Tämä musta aukko sijaitsee 55 miljoonan valovuoden etäisyydellä Maasta, ja sen massa vastaa 6,5 miljardin Auringon massaa.    

06 huhtikuuta, 2019

Event Horizon -projektin ensimmäiset tulokset keskiviikkona

Taiteilijan näkemys mustasta aukosta.















Taiteilijan näkemys  MUSTASTA AUKOSTA 
keskiviikkona ihmiskunta saa eteensä jotain ennennäkemätöntä: 
kuvan mustasta aukosta - 
kuusi tiedotustilaisuutta

Tutkijat ovat ilmeisesti tehneet jotain ennennäkemätöntä. 
Event Horizon Telescope -projektin tähtitieteilijät pitävät samanaikaisesti kuusi tiedotustilaisuutta ensi keskiviikkona ja lupaus on, että tuolloin julkistetaan ”uraauurtava tulos”.
Tiedotustilaisuudet pidetään viidellä eri kielellä Brysselissä, Santiagossa, Shanghaissa, Taipeissa ja Washingtonissa alkaen kello 16 Suomen aikaa. Englanninkielistä lähetystä voi seurata livenä ainakin Euroopan komission Youtube-tililtä.
Oletetusti EHT:n tutkijaryhmä on onnistunut tehtävässään eli saanut aikaiseksi kuvan mustasta aukosta. Mustaksi aukoksi kutsutaan kohdetta, johon on keskittynyt pieneen tilaan niin valtava määrä ainetta, että sen synnyttämä gravitaatiokenttä ei salli minkään - edes valon - paeta sieltä.
Koska mikään säteily ei pääse ulos mustasta aukosta, ne voidaan havaita vain niiden vaikutusten kautta. Mustan aukon keskustasta, niin sanotusta singulariteetista, on siis mahdotonta saada kuvaa, mutta sen tapahtumahorisontista (engl. event horizon) kyllä. Tapahtumahorisontti on kuvitteellinen raja, jonka takaa hiukkasilta tai säteilyltä ei ole paluuta.

Suhteellisuusteoria koetuksella

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n astrofyysikko ja mustien aukkojen asiantuntija Paul McNamara kommentoi AFP:lle, että hän ja muut EHT:n ulkopuoliset tutkijat odottavat kärsimättöminä, miten uudet tiedot sopivat Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaan.
Kolme vuotta sitten yksi tutkijaryhmä todisti painovoima-aaltojen olemassaolon havainnoimalla kahden pienen mustan aukon törmäystä ja vahvistivat osaltaan Einsteinin teoriaa. 
Tämä toi heille myös Nobel-palkinnon.
Törmänneet mustat aukot vastasivat massaltaan reilua 60 Aurinkoa, kun taas Sagittarius A*:n massa on neljä miljoonaa Aurinkoa.

04 huhtikuuta, 2019

Älykkyys voi ilmetä mutkien kautta

EkaluokkaIaisella lapsella havaittiin jo ennen kouluikää erilaisia oireita,
jotka johtivat lopulta useaan diagnoosiin:
Hänellä on autismin kirjoon kuuluva Asperger sekä Touretten oireyhtymä.
Lisäksi elämää vaikeuttavat sensorisen integraation häiriöt, eli hänellä on
muun muassa aistiyliherkkyyttä, kehonhallinnan vaikeuksia ja pakko-oireista
käytöstä. 
  
Ilman kummitädin taloudellista tukea Marian tytär ei pystyisi käymään hänelle tärkeässä  harrastuksessa. Kuvassa ekaluokkalaisen vesiväritutkielma avaruudesta.
 Aspergerin oireyhtymään liittyy usein se, että henkilöllä on erityinen mielenkiinnon kohde.

8-vuotias tyttö on hyvin kiinnostunut kaikesta, mikä liittyy avaruuteen. 
Kuvassa tytön aivan ällistyttävän upeasti maalaama Supernovan räjähdys.

01 huhtikuuta, 2019

Mikä tekee ihmisestä älykkään?







Tiede on tutkinut asiaa ja 
löytänyt useita älykkyyttä 
määritteleviä asioita.





1. Olet hoikka

Erään Neurology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hoikat koehenkilöt muistivat sanakokeessa 56 prosenttia sanoista, kun taas ylipainoiset osallistujat muistivat 44 prosenttia sanoista.
Viiden vuoden kuluttua laihat selvisivät tuloksesta samoin tuloksin, kun lihavammilla tulos tippui 38 prosenttiin.

2. Olet vasenkätinen

Joukko Ateenan yliopiston psykiatreja on tullut siihen tulokseen, että vasenkätisillä on muita enemmän henkistä joustavuutta ja laaja työmuisti. He ovat myös luovia ajattelijoita, jotka keksivät uusia ideoita hetkessä.

3. Olet introvertti

Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia lahjakkaista lapsista on introvertteja, eli sisäänpäin kääntyneitä. Kun he kasvavat aikuisiksi, he käyttävät sitä hyväksi asioiden käsittelytaidoissaan. Jopa yli 75 prosenttia ihmisistä, joiden älykkyysosamäärä on noin 160, ovat introvertteja.

4. Sinua rintaruokittiin vauvana

Brasilialaisessa tutkimuksessa seurattiin 6000 ihmistä syntymästä 30-vuotiaiksi. Tutkimuksen mukaan pidempään rintaruokitut lapset pärjäsivät aikuisena paremmin älykkyystesteissä kuin ne, joita oli imetetty vain kuukausi tai alle. Kauemmin rintaruokituilla oli myös aikuisena parempi palkka kuin pullosta syötetyillä.

5. Olet utelias

Erään tutkimuksen mukaan ihmiset, joilla on niin sanottu uteliaisuuden osamäärä, ovat muita tiedonhaluisempia ja ideanikkareita. Tämän ajatustyylin ansiosta he saavuttavat laajan tietämyksen asioista. Ajatustyyliä kuvaillaan ”ylivoimaisesti parhaaksi” työkaluksi keksiä yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

6. Puhut itseksesi

Jos puhut itseksesi, et suinkaan ole hullu vaan älykäs. Tutkimusten mukaan itsekseen puhuvat ihmiset osaavat ilmaista ongelmansa paljon selvemmin ja keksivät parempia ratkaisuja nopeammin kuin tuppisuut.


7. Olet vanhin lapsi

Vanhimmat lapset ovat yleensä muita älykkäämpiä, mutta syy ei ole genetiikassa. Laaja tutkimus vuodelta 2007 kertoo, että syy löytyy ympäristöstä ja perheen sisäisestä dynamiikasta. Esikoinen saa vanhempiensa täyden huomion. He myös toimivat nuorempien sisarusten opastajina, mikä kasvattaa esikoisten älykkyyttä ja kognitiivisia kykyjä.

8. Olet musikaalinen

On esitetty, että musikaalisesti lahjakkailla on rakenteellisesti ja toiminnallisesti erilaiset aivot kuin epämusikaalisilla. Tutkimustulosten mukaan tietyt musiikin aktivoimat aivojen alueet ovat musikaalisilla aktiivisemmat ja suuremmat kuin muilla. Samat aivoalueet osallistuvat muun muassa muistiin toimintaan ja kielellisiin taitoihin.
Tutkimus vuodelta 2011 on saanut selville esimerkiksi, että 4-6-vuotiaiden lasten sanallinen älykkyys parani jo kuukauden musiikkituntien jälkeen.

9. Olet sopeutuva

Älykkäät ihmiset mukautuvat muuttuviin olosuhteisiin paremmin kuin muut. Tutkimusten mukaan älykkäät ihmiset kykenevät muuttamaan omaa käyttäytymistään selvitäkseen muuttuvissa olosuhteissa.

10. Sinulla on hyvä itsehillintä

Tutkijat ovat löytäneet yhteyden älykkyyden ja itsekontrollin välillä.

Erässä vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa osallistujien piti valita kahden palkinnon välillä. Vaihtoehtoina oli pieni maksu välittömästi tai suurempi maksu myöhemmin. Ne, jotka valitsivat suuremman maksun, pärjäsivät muita paremmin älykkyystesteissä.