19 toukokuuta, 2020

Alien frendini Max moiccas

Joutsenen tähdistössä sijaitsevasta nuoresta tähdestä avaruuteen purkautuvat kuumat kaasuvirtaukset muodostavat yhdessä Sharpless 2-106 -tähtisumun keskustähden kanssa muodoltaan säännöllisen lumienkelin.
             Joutsenen tähdistö  (tunnetaan myös lumienkeli tähdistönä)


Kuvahaun tulos haulle alien

On aivan käsittämätöntä, kuinka Joutsenen tähdistöstä voi viestittää telepaattisesti tänne Maahan ja täältä sinne takaisin.
(Etäisyyttä Maahan on n.2 000 valovuotta.)

Mutta, eipä Max ollutkaan kotiseuduillaan, vaan hakemassa Maan Kuusta helium-3:sta energiaksi.
Kysymyksiä vilahteli päässäni ja Max vastasi kaikkiin.
 Kysyin Maxilta, osaako hän tietää, kehittyykö ihmisille kolmas aivolohko päälaelle, kuten heillä on.
Sen tuoma viisaus voisi pelastaa ihmiskunnan tuholta.
Max ei vastannut, joten katson sen ennustavan huonoa.
Kysyin myös Roswellin tapauksesta, että tipahtiko sinne heidän avaruusalus ja kuoliko siihen heitä.
Kyllä, Maan salama osui alukseen ja kaksi kuoli.

Vihdoin kysyin, että koska hän tulee Maahan moikkaamaan henkilökohtaisesti. Siihen Max vastasi, että on käynyt useasti Maassa, mutta ei ole lupa näyttäytyä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti