50 vuotta vanha ufomysteeri selvisi viimein - CIA tunnusti
1950-luvun puolivälissä norjalaiset lentäjät tekivät havaintoja tunnistamattomista esineistä, jotka lensivät heidän yli suurella nopeudella, kertoo norjalaislehti Aftenposten.
Sekä matkustaja- että sotilaskoneiden lentäjät näkivät saman asian. Myös kentällä olevat ihmiset tekivät samoja havaintoja taivaalta.
Aluksi Yhdysvallat alkoivat tutkija havaintoja ikään kuin luonnonilmiöinä.
Nyt Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on tunnustanut heidän olleen mysteeristen lentävien esineiden takana.
CIA kertoi asiasta keskiviikkona Twitter-tilillään.
Kyseessä oli CIA:n myöhään yöllä ja öisin tekemät lennot. Niin sanottuja ufohavaintoja ja CIA:n lentoja tehtiin vuosina 1954-1974.
Koneissa oli hopeiset siivet, jotka heijastivat auringonvaloa ja saivat aikaan "ufomaisen" näkymän.
Viranomaiset eivät voineet paljastaa totuutta lennoista heti, sillä koneiden ominaisuudet oli pidettävä salassa.
Norjassa 1950-luvulta alkaen puhuttaneet ufomysteerit ovat viimein selvinneet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti