11 toukokuuta, 2019

Kilpajuoksu Kuuhun nopeutuu

















Nasan uusi SLS-kantoraketti, taiteilijan näkemys. KUVA: nasa 


Yhdysvallat aikoo viedä astronauttinsa Kuuhun jo vuonna 2024. Maan avaruushallinto Nasa julkisti toukokuun alussa joudutetun suunnitelman.Nasa oli aiemmin tänä keväänä julkistanut Gateway-hankkeen, johon kuului miehitetty kuulento vasta vuonna 2028.

Kiina on saanut vauhtia Nasaan. Kiina ilmoitti huhtikuun lopulla rakentavansa tukikohdan Kuun etelänavalle vuoteen 2028 mennessä.

Yhdysvaltain kuumatkojen ytimessä on avaruusasema Gateway, joka kiertää Kuuta soikealla radalla. Yksi kierros kestää kuusi päivää.

Gateway tarjoaa levähdyspaikan ja laitteita Kuuhun laskeutumista varten. Myöhemmin asema laajenee, ja se valmistuu vasta vuosia kuumatkan jälkeen.


Bill Gerstenmaier Nasasta luonnehti Space.com-sivuston mukaan uutta suunnitelmaa ”spartalaiseksi”. Gerstenmaier on miehitettyjen avaruuslentojen paras asiantuntija Nasassa. Miehistön veisi Gatewaylle ja Kuuta kiertävälle radalle Nasan jättimäinen SLS-kantoraketti. Ongelma on, että kantoraketti ei ole vielä valmis. Se on useita vuosia myöhässä. Nyt ongelmia on isojen rakettimoottoreiden kanssa.


Kuumiehistö tulisi Gatewaylle jo kolmannella SLS:n lennolla. Ensilennolla vuonna 2020 kärkiosa lentäisi Kuun ympäri. Toisella lennolla miehistö lentäisi Kuuta kiertävällä radalla.

Raketin kärkiosassa on siihen sopiva kapseli nimeltä Orion. Kuulaskeutuja kuljettaisi sieltä kolme tai neljä astronauttia Kuun pinnalle.

Nasa ei ole vielä tilannut eikä alkanut rakentaa laskeutujaa. Lockheed Martin -yhtiön edustajat sanoivat toukokuun alussa, että yhtiö voisi rakentaa tällaisen kuulaskeutujan melko no­peasti. Se hyödyntäisi tekniikoita, joita se on käyttänyt avaruusaluksissaan aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti