Onko musta aukko aukko toiseen universumiin ?

Tunnetun fyysikon ja kosmologin Stephen Hawkingin mukaan mustat aukot eivät nielaisekaan kaikkea ikuisesti, vaan sinne joutuva aine saattaa päätyä mustasta aukosta jopa toiseen universumiin.

Aiemmin on oletettu, että musta aukko nielaisee kaiken sinne joutuvan, niin ihmiset, autot, kerrostalot kuin tähdetkin. Hawking kuitenkin paljasti, että näin ei ole.

- Ne eivät ole niin iänkaikkisia vankiloita kuten on aiemmin oletettu. Jos olet jumissa mustassa aukossa, älä anna periksi. Sieltä on tie ulos. Hawking sanoi aikoinaan kuuluisalla puhesyntetisaattorillaan.
- Tuo tie ulos ei ole kuitenkaan sinne, mistä ihmiset ovat mustaan aukkoon joutuneet. Kadonneet palaavat jonnekin muualle - jopa toiseen universumiin, hän lisäsi.

Hawking esitteli näkemyksensä toiseen universumiin vievistä mustista aukoista jo aiemmin. Nyt julkaistu kirjoitus antaa kuitenkin perusteluja sille, miten Hawkingin näkemys käytännössä toteutuu.
Samalla se valaisee informaatioparadoksiksi kutsuttua ongelmaa, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa kysymystä siitä, miten on mahdollista, että samalla, kun musta aukko hävittää informaatiota, se myös säilyttää sitä.

Hawkingin kirjoitus antaa myös lisävaloa neljä vuosikymmentä kestäneelle keskustelulle siitä, onko mustilla aukoilla niin sanottuja "hiuksia" vai ei: Hawkingin ja muiden tutkijoiden mukaan on.
Itse asiassa hiukset ovat koko teorian ydinasia.
Hawkingin ja kumppaneiden mukaan teoria kaljuista mustista aukoista ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa mustissa aukoissa on "pehmeitä hiuksia", joita tosin nykytekniikalla ei vielä voida havaita.
Hawkingin teorian mukaan mustiin aukkoihin katoavat hiukkaset jäävät todellisuudessa "unohduksiin" näihin karvoihin.
Mustiin aukkoihin kadonneen informaation palaamista tutkimusryhmä vertaa poltettuun tietosanakirjaan, jossa tietoja ei ole tuhottu, mutta niitä voi olla teknisesti haastava palauttaa.
Vaikka tutkijoiden mukaan informaatioparadoksin ratkaiseminen on vielä kaukana, tutkimus on edistysaskel vuosikymmeniä erityisesti Hawkingia kiinnostaneen mysteerin ratkaisemiseksi.

Lähteet: New York Times ja Daily Mail

Maailmankaikkeutemme on ehkä vain yksi miljardeista universumeista.

 

Universumimme on vain yksi monista

Vuosikymmenien ajan tutkijat ovat suhtautuneet penseästi teorioihin, joiden mukaan universumimme ei olisikaan ainutkertainen. 

Nyt avaruudesta on kuitenkin löydetty ensimmäiset mahdolliset todisteet siitä, että meitä ympäröivät vieraat maailmat niin kutsutussa multiversumissa. 

Se saattaa mullistaa tähtitieteen käsityksen universumista... 

Meteoriitti iski Suomeen "taivaallisen" järven

 

Noin 70 miljoonaa vuotta sitten Maahan iskeytyi Lappajärven alueelle kilometrin läpimittainen asteroidijärkäle arviolta 60 000 km/h nopeudella. Synnyttäen Euroopan suurimman meteoriittijärven, Lappajärven. 

Valtavan räjähdyksen jäljiltä kaikki elämä kuoli yli 300 kilometrin säteellä.     

Järven ympärillä on noin 17-20 km halkaisijaltaan oleva rengasmainen "vuorijono" - kraatterin reunavalli.

Järven lähistöä tutkittaessa paljastui kiinnostava ruskea kupla. Se osoittautui akaganeiitiksi. 

Akaganeiitti on taivaallista alkuperää !!! 

Mineraali on saanut nimensä japanilaisesta Akaganen kaivoksesta, mistä sitä löydettiin ensimmäisen kerran maapallolla vuonna 1961.

Sitä on löydetty myös Apollo-lentojen astronauttien Kuusta tuomista kivistä sekä Etelä-Mantereen meteoriiteista.

Kuun synty oli dramaattinen

Kuun syntytapahtumaa on mallinnettu tietokonelaskuilla.

Tutkijat ovat kokeilleet monenlaisia massoja ja törmäyskulmia.
Niiden mukaan törmäys kohtisuoraan ei olisi synnyttänyt kuuta, kuten ei myöskään kahden saman massaisen kappaleen törmäys. 
Törmäysteoriassa Maan radalla liikkunut noin Marsin kokoinen protoplaneetta Theia törmäsi viistosti nykyistä pienempään alku-Maahan, ja tällöin Maasta irtosi ainesta Kuun muodostumiseen.                                         Uuden tutkimuksen mukaan Theia toi mukanaan myös veden maapallolle.

Törmäysteoria tekee Kuun synnyn Maan tyyppiselle planeetalle harvinaiseksi, sillä se vaatii sopivan nopeuden, tulokulman ja törmäävien kappaleiden massan.
Maahan törmännyt Theia liikkui Maan radalla ns. hevosenkenkäradalla, joka olisi alkanut heilua planeettojen ratojen vaikutuksesta käyden yhä lähempänä Maata, kunnes törmäsi siihen.

Näihin aikoihin Aurinkokunta lienee ollut alle 200 miljoonan vuoden ikäinen ja nykyisten planeettojen alkioiden seassa vaelteli pienempiä planeetta-alkioita eli protoplaneettoja. Maan massa oli silloin puolet tai kolmasosa nykyisestä massasta.
Merkuriuksella, Marsilla ja Venuksella ei ole vastaavan kokoisia kuita kuin Maalla. 

Maan ja Theian törmäys

 

Theian törmäyksessä Maahan vapautui räjähdysmäisen nopeasti energiaa.
Valtavassa mullistuksessa maankuori repesi, Maan vaippa muovautui uudestaan ja valtava törmäysenergia kuumensi kiveä silikaattihöyrykaasukehäksi Maalle, jonka muoto muutteli rajusti törmäykseen liittyvässä rajussa mylläkässä. 
Törmääjän rautaydin sulautui Maan rautaytimeen. Kuumaa törmäysjätettä lensi kaasuna Maasta ulos. Puolet alku-Maan massasta hävisi kun törmäys heitti Maasta massaa noin kaksi kertaa enemmän kuin Kuussa on nyt.
Maata kiertävä siitä irronnut massa asettui nopeasti kaasuosasten keskinäisissä törmäyksissä renkaan muotoon. Aineen lämpötila olisi ollut alussa yli 4000 astetta alle 8 maan säteen päässä Maasta. Kuuman kaasun jäähtyessä renkaaseen ilmestyi hitusia hieman samaan tapaan kuin rakeita ukkospilveen ja hituset alkoivat keskinäisissä törmäyksissä kasvaa suuremmiksi.

Kuun synty vei vain noin 10 vuotta.  

Löytyikö aiemmin tuntematon viides voima ?

Kyseessä voi olla pimeän aineen selittävä hiukkanen, jolloin fysiikan lait menisivät uusiksi.

Yllättävät mittaustulokset saatiin Yhdysvalloissa sijaitsevan Fermilabin hiukkaskiihdyttimellä, joka on Cernin jälkeen maailman toiseksi suurin. 

Tähän saakka fysiikan peruslait ovat olleet ainakin fyysikoille suhteellisen selkeät. Hiukkasfysiikan standardimalli kuvaa heikon ja vahvan vuorovaikutuksen sekä sähkömagneettisen vuorovaikutuksen.

Neljäs tunnettu vuorovaikutus on painovoima, joka saa omenan putoamaan maahan ja pitää planeetat kiertämässä aurinkoa.

Standardimalli kuvaa myös alkeishiukkaset, joista aine koostuu. Aikaisemmin ei ole saatu kokeellisia tuloksia, jotka eivät olisi sopusoinnussa tämän standardimallin kanssa.

Paitsi kerran. Brookhavenin laboratoriossa vuosina 1997-2001, joissa havaittiin hyvin mitätön mutta häiritsevä ristiriita mittaustulosten ja teoreettisen arvon välillä. Mikään fysiikan standardimallissa ei selittänyt sitä.

Yhdysvalloissa Illinoisissa sijaitsevan Fermilabin tutkijat ovat tehneet vastaavia kokeita ja ovat nyt kenties onnistuneet tekemään läpimurron.

– 20 vuotta Brookhavenin mysteerin ihmettelyn jälkeen otsikoiden pitäisi kuulua, että me olemme vahvistaneet Brookhavenin tutkimustulokset.

Fermilabin hiukkaskiihdyttimessä myoni-niminen hiukkanen käyttäytyi niin, että sitä selittää vain nykyfysiikalle tuntematon voima. Fysiikan standardimallin mukaan alkeishiukkasen olisi pitänyt väristä tietyllä tahdilla, mutta tahti olikin laskelmia nopeampi. Tämä voi johtua siitä, että pelissä oli selittämätön voima, tuntematon viides vuorovaikutus.

Fermilabissa käytetään törmäyttimiä, joissa hiukkassuihkut kiihdytetään lähes valonnopeuteen ja törmäytetään vastakkain. 

Tutkijat ympäri maailmaa ovat kiihtyneitä.

Fermilabin mittaukset voivat olla samanlainen fysiikkaa mullistava ja Nobel-palkinnon arvoinen löydös kuin Higgsin bosoni, mutta eivät aivan vielä. 

Todennäköisyys sille, että kyse on silkasta sattumasta, on yksi 40 000:sta, eli niin sanotusti 4,1 sigma, kun vahvistusta varten sen pitäisi olla 5,0 sigma. Tarkemmin ilmaistuna yksi 3,5 miljoonasta. Todisteet ovat siis vahvoja mutta eivät vedenpitäviä eli ne vaativat vielä lisävahvistusta ja uusia kokeita, mutta fyysikot uskovat, että nyt ollaan uuden äärellä. .

 Mutta mitä Fermilabissa sitten huomattiin?

Myoni huojui ennustamattomasti.  Outo huojuminen on nykyfysiikalle selittämätön ilmiö.

Tämä niin kutsuttu viides voima voisi selittää muun muassa sen, miksi maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Gravitaation pitäisi päin vastoin hidastaa laajenemista.

Pimeä energia sen sijaan työntää galaksijoukkoja poispäin toisistaan. Pimeän energian luonnetta ja mahdollista välittäjähiukkasta ei tunneta. Nyt voidaan olla lähempänä maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen ymmärtämistä.

Julkistetut tulokset on lähetetty useampaan alan julkaisuun vertaisarviointia varten. Fermilab myös jatkaa tutkimuksiaan. Kansainväliseen ryhmään kuuluu 200 tutkijaa 35 eri laitoksesta.

Tutkijat ällistyivät - Musta aukko ”röyhtäisi” tähden ulos

 Tutkijat eivät ole havainneet vastaavaa ulosvirtausta koskaan aikaisemmin.                ”Tämä yllätti meidät täysin”.

Musta aukko sylkäisi nielaisemansa tähden ulos kolmen vuoden viiveellä. 

Tähtitieteilijöitä on hämmentänyt epätavallinen ilmiö, kun tutkijaryhmä havaitsi mustan aukon ”röyhtäisevän” ulos tähden, jonka se oli ahmaissut yli kaksi vuotta aikaisemmin.

Tapahtumaketju sai alkunsa vuonna 2018, kun tutkijat havaitsivat tähden imeytyvän mustaan aukkoon, mikä ei itsessään ole harvinaista. Todellinen yllätys koettiin kesäkuussa 2021, kun musta aukko alkoi säteilemään energiaa epätavallisella nopeudella.

Koska mustaan aukkoon ei ollut päätynyt mitään muuta, tutkijat tulivat tulokseen, että sen on täytynyt ”röyhtäistä” ulos materiaalia lähes kolme vuotta aiemmin nielaistuksi tulleesta tähdestä.

– Tämä yllätti meidät täysin. Kukaan ei koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa aikaisemmin. Ikään kuin tämä musta aukko olisi äkillisesti alkanut röyhtäilemään materiaalia tähdestä, jonka se söi vuosia sitten. tutkimusta johtanut tutkija Yvette Cendes Harvard & Smithsonianin astrofysiikan laitokselta sanoo tiedotteessa.

Tutkimus julkaistiin Astrophysical Journal -lehdessä. Tutkittu musta aukko on nimetty AT2018hyziksi.

Tutkimuksessa seurattiin mustia aukkoja kiertäviä tähtiä Very Large Array -radioteleskoopilla New Mexicossa Yhdysvalloissa. AOP

Viive ja nopeus ennen näkemättömiä

Tähtitieteilijät ovat aiemmin törmänneet vastaavaan ilmiöön, jossa musta aukko sylkäisee nielaisemansa tähden ulos. Aiemmin havaituissa tapauksissa se on kuitenkin tapahtunut muutaman kuukauden sisällä sen jälkeen, kun musta aukko on imaissut tähden. Kolmen vuoden tauko näiden vaiheiden välillä tekee havainnosta ennen näkemättömän.

Toinen hämmentävä tekijä on nopeus, jolla materiaali on virrannut ulos mustasta aukosta. Suurimmassa osassa tapauksissa ulosvirtaus tapahtuu valonnopeuden kymmenesosalla. Tässä tapahtumassa ulosvirtaus saavutti jopa puolet valonnopeudesta.

Tutkijat eivät ole varmoja, mikä on aiheuttanut AT2018hyzin viivästyneen ulosvirtauksen, vaikka he ovatkin esittäneet muutamia vaihtoehtoja ilmiölle. He kuitenkin epäilevät, että ilmiö saattaa olla yleisempi kuin aiemmin on uskottu.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme nähneet näin pitkän viiveen. Seuraava askel on tutkia, tapahtuuko tätä säännöllisesti, tutkimukseen osallistunut Harvardin yliopiston tähtitieteen professori Edo Berger sanoo lausunnossa.

Taiteilijan näkemys tapahtumahorisontista. 

Tapahtumahorisontin takaa ei ole paluuta

Musta aukko on äärimmäisen tiheä, ja sen painovoima on niin voimakas, ettei yksikään hiukkanen tai sähkömagneettinen säteily pysty pakenemaan sen alueelta. Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi.

Ennen tapahtumahorisontin saavuttamista pakeneminen on kuitenkin joissain tapauksissa mahdollista.

– On raja, jonka jälkeen olet liian lähellä mustaa aukkoa voidaksesi paeta sitä – sitä kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mutta tämä (ulosvirrannut) materiaali ei missään vaiheessa ylittänyt sitä rajaa, ainakaan parhaimpien arvioidemme mukaan, Cendes selittää.

Toisin sanoen tähti oli tarpeeksi lähellä mustaa aukkoa luhistuakseen äärimmäisen voimakkaan painovoiman vaikutuksesta, mutta ei tarpeeksi lähellä päätyäkseen tapahtumahorisontin taa.

Ennen näkemätön löydös merkitsee uusia tutkimusmahdollisuuksia tutkijoille.

– Teoreetikoille tämä on todella jännittävää, koska yhtäkkiä se avaa uuden ulottuvuuden ymmärryksellemme fysiikasta ja siitä, mikä on mahdollista...

Avaruudessa on MUSTA-AUKKO - HIRVIÖ

 

Massiivisten mustien aukkojen kokoa on melkein mahdoton hahmottaa.

Tuore tutkimus varmisti, että galaksin Holmberg 15A keskustan mustaan aukkoon mahtuisi helposti koko aurinkokunta ja enemmänkin.

Hirviömäisen aukon massa on noin 40 miljardia Aurinkoa !!!!!!!

Jos musta aukko pantaisiin Auringon tilalle, sen tapahtumahorisontin reuna olisi parikymmentä kertaa kauempana kuin kaukainen kääpiöplaneetta Pluto keskimäärin on lähitähdestämme.

Tapahtumahorisontti on mustaa aukkoa ympäröivä alue, jolta valokaan ei pääse karkuun.                                            Avaruudessa on siis valtavasti aurinkokuntaa isompi aukko,,,!!! 

”Kyseessä on paikallisen maailmankaikkeuden massiivisin tunnettu musta aukko, jonka massa on määritetty suoraan mittaamalla tähtipopulaation havaittuja nopeuksia. Lisäksi on tarvittu mallinnuksia."

Merkuriuksen pinnan alla on timanttien kerrostuma

Messenger-luotain kiersi Merkuriusta kymmen­en vuotta.

Merkuriuksen hiilipitoisen pinnan alla oli muinoin niin kova paine ja korkea lämpötila, että syvyyksiin saattoi syntyä timanttien iso kerrostuma. Hiilestä saattoi muodostua  raaka­timantteja.

Merkurius on karu ja aurinko­kuntamme pienin planeetta. Sen pinnan alta näyttää kuitenkin löytyneen planeetta Maan asukkaille suuri aarre. Sen vaipassa satojen kilometrin syvyyksissä on nimittäin paksu kerros timantteja, planeettojen tutkijat kertovat.

Merkurius on hämmentänyt planeettojen tutkijoita jo pitkään, kertoo  verkkosivu Space.com.

Planeetalla on useita ominaisuuksia, jotka ovat vieraita aurinko­kuntamme muille seitsemälle planeetalle.

Merkuriuksella on ensinnäkin hyvin tumma pinta. Lisäksi planeetan ydin on hyvin tiheä. Merkuriuksen tulivuoret simahtivat melko nopeasti, kun planeetta syntyi.

Muista planeetoista poikkeavaa on myös Merkuriuksen pinta: siinä on laikkuja, jotka koostuvat grafiitista. Grafiitti on yksi puhtaan, kiinteän hiilen kide­rakenteista.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähetti Messenger-luotaimen tutkimaan Merkuriusta elokuussa 2004. 

Muistoksi luotain jätti muun muassa hyvän kartan planeetan pinnanmuodoista. Nasan lennonjohto ohjasi Messengerin Merkuriuksen pintaan huhtikuussa 2015. 

Parker-luotain kiisi nopeammin kuin mikään laite koskaan - kohti Aurinkoa. Nopeus oli yli 635 200 km. tunnissa

Nasa lähetti Parkerin matkaan elokuussa 2018.

Parker pyyhkäisi Auringon uloimpien kerrosten läpi  kesäkuussa. Silloin sen nopeus oli yli 635 200 kilometriä tunnissa.

Hurjasta vauhdista kertoi verkkosivu Science Alert.

Vertailuna kerrottakoon, että Parker voisi tuolla nopeudella kiertää maapallon noin 15 kertaa tunnissa.

Tai lennähtää New Yorkista Los Angelesiin hieman yli 20 sekunnissa.

Tämä lento ei ollut pelkkää ennätysten tehtailua. Nopeudella on Parkerin tapauksessa tärkeä roolinsa.

Laitteet olisivat voineet palaa karrelle tai tuhkaksi, jos vauhtia olisi hidasteltu. Aurinkoa päästiin tutkimaan nyt lähempää kuin koskaan.

Auringon pinnan lämpötila on noin 5 500 astetta celsiusta. Parker ehti kuvata ja mitata Auringon eri ilmiöitä.

Laitteiden pitäisi tietysti kestää tällaista vauhtia ja kuumuutta. Parkerin lämpösuoja on yli 11 senttiä paksu ja tehty hiilikomposiiteista.

Testeissä maan päällä se kesti lähes 1 400 asteen kuumuutta.

Parkerin tehtävä on mitata Auringon ilmiöitä, esimerkiksi sen ulompaa kaasukehää koronaa, magneettikenttiä ja aurinkotuulta

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähetti Parkerin matkaan elokuussa 2018. Kesäkuinen ohilento oli jo 21:s.

Parker pääsi jo hyvään vauhtiin matkallaan kohti Aurinkoa, joka on vajaan 150 miljoonan kilometrin päässä maapallosta.

Ennätykset eivät jää tähän. Nasa sanoo, että Parker pääsee noin 692 000 kilometriin tunnissa, kun se myöhemmin lähestyy taas Aurinkoa ja menee yhä lähemmäs.

Nyt Parker pitää pienen hengähdystauon ja kiertää vielä kerran marraskuussa planeetta Venuksen. Kierros on jo seitsemäs.

Parker on Auringon lähellä kierros kierrokselta koonnut tietopankkia, joka lisää tietämystämme Auringosta.

Tavoite on päästä loppulennoilla noin 6,12 miljoonan kilometrin päähän Auringosta, tai oikeammin sen ytimestä mitattuna.

Auringon tarkkaa pintaa on vaikea määrittää. Sen läpimitta on vajaat 1,4 miljoonaa kilometriä.

Parkerin lennot päättyvät näillä näkymin 24:teen kierrokseen vuonna 2025.

Se ei välttämättä suistu Aurinkoon vaan voi selvitä tuostakin ohilennosta ”hengissä”.