Linnunradan oudoin tähti himmenee...

Mitä megarakennelmaa alienit rakentavat...?  

Tähden ympärillä on muun muassa esitetty olevan muukalaisten valtava megarakennelma.

KIC 8462852 käyttäytyy oudosti. Lempinimen Alien Megastructure Star saanut tähti  himmenee, eikä syytä ole keksitty.

Yhtenä selityksenä on esitetty, että muukalaiset rakentavat tähden ympärille valtavaa rakennelmaa, jonka tarkoituksena ilmeisesti olisi kerätä energiaa.
Perinteisempi selitys on, että tähden eteen kerääntyy komeettoja ja muuta materiaa, jotka saavat sen valon vilkkumaan ja vaimenemaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan komeetat eivät voi selittää tähden käytöstä.
-Mikään tunnettu tai ehdotettu avaruuden ilmiö ei voi täysin selittää tähden lähettämän valon vaihteluita, kirjoittavat Kalifornian teknillisen yliopiston Caltechin Ben Montet ja Carnegie instituutin Joshua Simon tutkimuksessaan.
-Käytimme paljon aikaa vakuuttaaksemme itsellemme, että tämä ei ole totta. Mutta emme pystyneet siihen, kertoo Montet Gizmodo-julkaisulle.

Tutkimuksessa käytettiin Nasan Kepler-avaruusteleskooppia määrittelemään kuinka kirkkaasti tähti loisti. KIC 8462852 himmeni 0,34 prosenttia vuodessa ensimmäisten 1 000 tarkkailupäivän aikana. Sen jälkeen se himmeni lisää noin kaksi prosenttia seuraavien 200 päivän aikana.

Tutkijat vertasivat tietoja 193 läheisen tähden kanssa ja 355 sellaisen tähden kanssa, jotka ovat samanlaisia kuin KIC 8462852. Mikään muu tähti ei käyttäytynyt samalla tavalla.
Vanhat mittaukset osoittavat, että KIC 8462852 on ainoa tällä tavalla käyttäytyvä tähti kaikkien niiden 150 000 tähden joukossa, joita Keplerilla on tutkittu.                                               
Se, että tähden ympärille rakennettaisiin jotain valtavaa, selittäisi oudon himmenemisen elegantisti.
Astronomi Jason Wright kertoo The Independentille, että ei ymmärrä ilmiötä.
-Siksi se on niin kiinnostava, se on cool. Tässä ei ole mitään järkeä.
Wright sanoo, että muukalaisten edesottamusten pitäisi aina olla viimeinen harkittava selitys. Mutta se mitä hän on havainnut "näyttää juuri siltä, mitä voisit ajatella meille tuntemattoman sivilisaation rakentavan".
KIC 8462852 on noin 1 480 valovuoden päässä Maasta.

Hurja teoria: Alkuräjähdys synnytti myös antimateriasta koostuvan antiuniversumin !!!

 

Uuden teorian mukaan alkuräjähdys synnytti sekä maailmankaikkeutemme että antimaailmankaikkeuden.

Uuden häkellyttävän teorian mukaan lähes 14 miljardia vuotta sitten sattunut alkuräjähdys ei synnyttänyt vain omaa universumiamme, vaan myös eräänlaisen "antiuniversumin".

Tämä antiuniversumi olisi peilikuva omastamme: siellä aika kuluu taaksepäin ja se koostuu pääosin antimateriasta, kun omassamme materia on ylivoimaisesti niskan päällä.

Uuden teorian ovat kehittäneet kolme Kanadassa toimivaa teoreettista fyysikkoa, Latham Boyle, Kieran Finn ja Neil Turok. Heidän teoriansa on julkaistu Physical Review Lettersissä(siirryt toiseen palveluun) ja siitä uutisoi muun muassa Physicsworld.

Tutkijat perustavat ajatuksensa niin sanottuun CPT-symmetriaan. Kyseessä on fysiikan laki, jonka mukaan ilmiö on mahdollinen myös peilikuvanaan. Näin voi olla, jos hiukkasten tilalla on antihiukkasia, oikea ja vasen vaihtavat paikkaa (samoin ylös ja alas, eteen ja taakse) samoin kuin menneisyys ja tulevaisuus.

Neil Turokin ja kumppaneiden mukaan antiuniversumi laajenisi ajassa taaksepäin alkuräjähdyksen jälkeen. Siis samaan tapaan kuin oma universumimme päinvastaiseen suuntaan. Myös sen muut ominaisuudet olisivat oman universumimme peilikuvia.

Nasan perinteiseen teoriaan perustuva visualisointi maailmankaikkeuden evoluutiosta alkuräjähdyksestä lähtien.  

Kuun synty oli dramaattinen

Kuun syntytapahtumaa on mallinnettu tietokonelaskuilla.

Tutkijat ovat kokeilleet monenlaisia massoja ja törmäyskulmia.
Niiden mukaan törmäys kohtisuoraan ei olisi synnyttänyt kuuta, kuten ei myöskään kahden saman massaisen kappaleen törmäys. 
Törmäysteoriassa Maan radalla liikkunut noin Marsin kokoinen protoplaneetta Theia törmäsi viistosti nykyistä pienempään alku-Maahan, ja tällöin Maasta irtosi ainesta Kuun muodostumiseen.                                         Uuden tutkimuksen mukaan Theia toi mukanaan myös veden maapallolle.

Törmäysteoria tekee Kuun synnyn Maan tyyppiselle planeetalle harvinaiseksi, sillä se vaatii sopivan nopeuden, tulokulman ja törmäävien kappaleiden massan.
Maahan törmännyt Theia liikkui Maan radalla ns. hevosenkenkäradalla, joka olisi alkanut heilua planeettojen ratojen vaikutuksesta käyden yhä lähempänä Maata, kunnes törmäsi siihen.

Näihin aikoihin Aurinkokunta lienee ollut alle 200 miljoonan vuoden ikäinen ja nykyisten planeettojen alkioiden seassa vaelteli pienempiä planeetta-alkioita eli protoplaneettoja. Maan massa oli silloin puolet tai kolmasosa nykyisestä massasta.
Merkuriuksella, Marsilla ja Venuksella ei ole vastaavan kokoisia kuita kuin Maalla. 

Maan ja Theian törmäys

 

Theian törmäyksessä Maahan vapautui räjähdysmäisen nopeasti energiaa.
Valtavassa mullistuksessa maankuori repesi, Maan vaippa muovautui uudestaan ja valtava törmäysenergia kuumensi kiveä silikaattihöyrykaasukehäksi Maalle, jonka muoto muutteli rajusti törmäykseen liittyvässä rajussa mylläkässä. 
Törmääjän rautaydin sulautui Maan rautaytimeen. Kuumaa törmäysjätettä lensi kaasuna Maasta ulos. Puolet alku-Maan massasta hävisi kun törmäys heitti Maasta massaa noin kaksi kertaa enemmän kuin Kuussa on nyt.
Maata kiertävä siitä irronnut massa asettui nopeasti kaasuosasten keskinäisissä törmäyksissä renkaan muotoon. Aineen lämpötila olisi ollut alussa yli 4000 astetta alle 8 maan säteen päässä Maasta. Kuuman kaasun jäähtyessä renkaaseen ilmestyi hitusia hieman samaan tapaan kuin rakeita ukkospilveen ja hituset alkoivat keskinäisissä törmäyksissä kasvaa suuremmiksi.

Kuun synty vei vain noin 10 vuotta.  

Löytyikö aiemmin tuntematon viides voima ?

Kyseessä voi olla pimeän aineen selittävä hiukkanen, jolloin fysiikan lait menisivät uusiksi.

Yllättävät mittaustulokset saatiin Yhdysvalloissa sijaitsevan Fermilabin hiukkaskiihdyttimellä, joka on Cernin jälkeen maailman toiseksi suurin. 

Tähän saakka fysiikan peruslait ovat olleet ainakin fyysikoille suhteellisen selkeät. Hiukkasfysiikan standardimalli kuvaa heikon ja vahvan vuorovaikutuksen sekä sähkömagneettisen vuorovaikutuksen.

Neljäs tunnettu vuorovaikutus on painovoima, joka saa omenan putoamaan maahan ja pitää planeetat kiertämässä aurinkoa.

Standardimalli kuvaa myös alkeishiukkaset, joista aine koostuu. Aikaisemmin ei ole saatu kokeellisia tuloksia, jotka eivät olisi sopusoinnussa tämän standardimallin kanssa.

Paitsi kerran. Brookhavenin laboratoriossa vuosina 1997-2001, joissa havaittiin hyvin mitätön mutta häiritsevä ristiriita mittaustulosten ja teoreettisen arvon välillä. Mikään fysiikan standardimallissa ei selittänyt sitä.

Yhdysvalloissa Illinoisissa sijaitsevan Fermilabin tutkijat ovat tehneet vastaavia kokeita ja ovat nyt kenties onnistuneet tekemään läpimurron.

– 20 vuotta Brookhavenin mysteerin ihmettelyn jälkeen otsikoiden pitäisi kuulua, että me olemme vahvistaneet Brookhavenin tutkimustulokset.

Fermilabin hiukkaskiihdyttimessä myoni-niminen hiukkanen käyttäytyi niin, että sitä selittää vain nykyfysiikalle tuntematon voima. Fysiikan standardimallin mukaan alkeishiukkasen olisi pitänyt väristä tietyllä tahdilla, mutta tahti olikin laskelmia nopeampi. Tämä voi johtua siitä, että pelissä oli selittämätön voima, tuntematon viides vuorovaikutus.

Fermilabissa käytetään törmäyttimiä, joissa hiukkassuihkut kiihdytetään lähes valonnopeuteen ja törmäytetään vastakkain. 

Tutkijat ympäri maailmaa ovat kiihtyneitä.

Fermilabin mittaukset voivat olla samanlainen fysiikkaa mullistava ja Nobel-palkinnon arvoinen löydös kuin Higgsin bosoni, mutta eivät aivan vielä. 

Todennäköisyys sille, että kyse on silkasta sattumasta, on yksi 40 000:sta, eli niin sanotusti 4,1 sigma, kun vahvistusta varten sen pitäisi olla 5,0 sigma. Tarkemmin ilmaistuna yksi 3,5 miljoonasta. Todisteet ovat siis vahvoja mutta eivät vedenpitäviä eli ne vaativat vielä lisävahvistusta ja uusia kokeita, mutta fyysikot uskovat, että nyt ollaan uuden äärellä. .

 Mutta mitä Fermilabissa sitten huomattiin?

Myoni huojui ennustamattomasti.  Outo huojuminen on nykyfysiikalle selittämätön ilmiö.

Tämä niin kutsuttu viides voima voisi selittää muun muassa sen, miksi maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Gravitaation pitäisi päin vastoin hidastaa laajenemista.

Pimeä energia sen sijaan työntää galaksijoukkoja poispäin toisistaan. Pimeän energian luonnetta ja mahdollista välittäjähiukkasta ei tunneta. Nyt voidaan olla lähempänä maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen ymmärtämistä.

Julkistetut tulokset on lähetetty useampaan alan julkaisuun vertaisarviointia varten. Fermilab myös jatkaa tutkimuksiaan. Kansainväliseen ryhmään kuuluu 200 tutkijaa 35 eri laitoksesta.

Meidän maailmankaikkeutemme on ehkä vain yksi miljardeista universumeista.

 

Universumimme on vain yksi monista

Vuosikymmenien ajan tutkijat ovat suhtautuneet penseästi teorioihin, joiden mukaan universumimme ei olisikaan ainutkertainen. 

Nyt avaruudesta on kuitenkin löydetty ensimmäiset mahdolliset todisteet siitä, että meitä ympäröivät vieraat maailmat niin kutsutussa multiversumissa. 

Se saattaa mullistaa tähtitieteen käsityksen kaikkeudesta. 

Tutkijat ällistyivät - Musta aukko ”röyhtäisi” tähden ulos

 Tutkijat eivät ole havainneet vastaavaa ulosvirtausta koskaan aikaisemmin.                ”Tämä yllätti meidät täysin”.

Musta aukko sylkäisi nielaisemansa tähden ulos kolmen vuoden viiveellä. 

Tähtitieteilijöitä on hämmentänyt epätavallinen ilmiö, kun tutkijaryhmä havaitsi mustan aukon ”röyhtäisevän” ulos tähden, jonka se oli ahmaissut yli kaksi vuotta aikaisemmin.

Tapahtumaketju sai alkunsa vuonna 2018, kun tutkijat havaitsivat tähden imeytyvän mustaan aukkoon, mikä ei itsessään ole harvinaista. Todellinen yllätys koettiin kesäkuussa 2021, kun musta aukko alkoi säteilemään energiaa epätavallisella nopeudella.

Koska mustaan aukkoon ei ollut päätynyt mitään muuta, tutkijat tulivat tulokseen, että sen on täytynyt ”röyhtäistä” ulos materiaalia lähes kolme vuotta aiemmin nielaistuksi tulleesta tähdestä.

– Tämä yllätti meidät täysin. Kukaan ei koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa aikaisemmin. Ikään kuin tämä musta aukko olisi äkillisesti alkanut röyhtäilemään materiaalia tähdestä, jonka se söi vuosia sitten. tutkimusta johtanut tutkija Yvette Cendes Harvard & Smithsonianin astrofysiikan laitokselta sanoo tiedotteessa.

Tutkimus julkaistiin Astrophysical Journal -lehdessä. Tutkittu musta aukko on nimetty AT2018hyziksi.

Tutkimuksessa seurattiin mustia aukkoja kiertäviä tähtiä Very Large Array -radioteleskoopilla New Mexicossa Yhdysvalloissa. AOP

Viive ja nopeus ennen näkemättömiä

Tähtitieteilijät ovat aiemmin törmänneet vastaavaan ilmiöön, jossa musta aukko sylkäisee nielaisemansa tähden ulos. Aiemmin havaituissa tapauksissa se on kuitenkin tapahtunut muutaman kuukauden sisällä sen jälkeen, kun musta aukko on imaissut tähden. Kolmen vuoden tauko näiden vaiheiden välillä tekee havainnosta ennen näkemättömän.

Toinen hämmentävä tekijä on nopeus, jolla materiaali on virrannut ulos mustasta aukosta. Suurimmassa osassa tapauksissa ulosvirtaus tapahtuu valonnopeuden kymmenesosalla. Tässä tapahtumassa ulosvirtaus saavutti jopa puolet valonnopeudesta.

Tutkijat eivät ole varmoja, mikä on aiheuttanut AT2018hyzin viivästyneen ulosvirtauksen, vaikka he ovatkin esittäneet muutamia vaihtoehtoja ilmiölle. He kuitenkin epäilevät, että ilmiö saattaa olla yleisempi kuin aiemmin on uskottu.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme nähneet näin pitkän viiveen. Seuraava askel on tutkia, tapahtuuko tätä säännöllisesti, tutkimukseen osallistunut Harvardin yliopiston tähtitieteen professori Edo Berger sanoo lausunnossa.

Taiteilijan näkemys tapahtumahorisontista. 

Tapahtumahorisontin takaa ei ole paluuta

Musta aukko on äärimmäisen tiheä, ja sen painovoima on niin voimakas, ettei yksikään hiukkanen tai sähkömagneettinen säteily pysty pakenemaan sen alueelta. Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi.

Ennen tapahtumahorisontin saavuttamista pakeneminen on kuitenkin joissain tapauksissa mahdollista.

– On raja, jonka jälkeen olet liian lähellä mustaa aukkoa voidaksesi paeta sitä – sitä kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mutta tämä (ulosvirrannut) materiaali ei missään vaiheessa ylittänyt sitä rajaa, ainakaan parhaimpien arvioidemme mukaan, Cendes selittää.

Toisin sanoen tähti oli tarpeeksi lähellä mustaa aukkoa luhistuakseen äärimmäisen voimakkaan painovoiman vaikutuksesta, mutta ei tarpeeksi lähellä päätyäkseen tapahtumahorisontin taa.

Ennen näkemätön löydös merkitsee uusia tutkimusmahdollisuuksia tutkijoille.

– Teoreetikoille tämä on todella jännittävää, koska yhtäkkiä se avaa uuden ulottuvuuden ymmärryksellemme fysiikasta ja siitä, mikä on mahdollista...

Avaruudessa on MUSTA-AUKKO - HIRVIÖ

 

Massiivisten mustien aukkojen kokoa on melkein mahdoton hahmottaa.

Tuore tutkimus varmisti, että galaksin Holmberg 15A keskustan mustaan aukkoon mahtuisi helposti koko aurinkokunta ja enemmänkin.

Hirviömäisen aukon massa on noin 40 miljardia Aurinkoa !!!!!!!

Jos musta aukko pantaisiin Auringon tilalle, sen tapahtumahorisontin reuna olisi parikymmentä kertaa kauempana kuin kaukainen kääpiöplaneetta Pluto keskimäärin on lähitähdestämme.

Tapahtumahorisontti on mustaa aukkoa ympäröivä alue, jolta valokaan ei pääse karkuun.                                            Avaruudessa on siis valtavasti aurinkokuntaa isompi aukko,,,!!! 

”Kyseessä on paikallisen maailmankaikkeuden massiivisin tunnettu musta aukko, jonka massa on määritetty suoraan mittaamalla tähtipopulaation havaittuja nopeuksia. Lisäksi on tarvittu mallinnuksia."

Merkuriuksen pinnan alla on timanttien kerrostuma

Messenger-luotain kiersi Merkuriusta kymmen­en vuotta.

Merkuriuksen hiilipitoisen pinnan alla oli muinoin niin kova paine ja korkea lämpötila, että syvyyksiin saattoi syntyä timanttien iso kerrostuma. Hiilestä saattoi muodostua  raaka­timantteja.

Merkurius on karu ja aurinko­kuntamme pienin planeetta. Sen pinnan alta näyttää kuitenkin löytyneen planeetta Maan asukkaille suuri aarre. Sen vaipassa satojen kilometrin syvyyksissä on nimittäin paksu kerros timantteja, planeettojen tutkijat kertovat.

Merkurius on hämmentänyt planeettojen tutkijoita jo pitkään, kertoo  verkkosivu Space.com.

Planeetalla on useita ominaisuuksia, jotka ovat vieraita aurinko­kuntamme muille seitsemälle planeetalle.

Merkuriuksella on ensinnäkin hyvin tumma pinta. Lisäksi planeetan ydin on hyvin tiheä. Merkuriuksen tulivuoret simahtivat melko nopeasti, kun planeetta syntyi.

Muista planeetoista poikkeavaa on myös Merkuriuksen pinta: siinä on laikkuja, jotka koostuvat grafiitista. Grafiitti on yksi puhtaan, kiinteän hiilen kide­rakenteista.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähetti Messenger-luotaimen tutkimaan Merkuriusta elokuussa 2004. 

Muistoksi luotain jätti muun muassa hyvän kartan planeetan pinnanmuodoista. Nasan lennonjohto ohjasi Messengerin Merkuriuksen pintaan huhtikuussa 2015. 

Parker-luotain kiisi nopeammin kuin mikään laite koskaan - kohti Aurinkoa. Nopeus oli yli 635 200 km. tunnissa

Nasa lähetti Parkerin matkaan elokuussa 2018.

Parker pyyhkäisi Auringon uloimpien kerrosten läpi  kesäkuussa. Silloin sen nopeus oli yli 635 200 kilometriä tunnissa.

Hurjasta vauhdista kertoi verkkosivu Science Alert.

Vertailuna kerrottakoon, että Parker voisi tuolla nopeudella kiertää maapallon noin 15 kertaa tunnissa.

Tai lennähtää New Yorkista Los Angelesiin hieman yli 20 sekunnissa.

Tämä lento ei ollut pelkkää ennätysten tehtailua. Nopeudella on Parkerin tapauksessa tärkeä roolinsa.

Laitteet olisivat voineet palaa karrelle tai tuhkaksi, jos vauhtia olisi hidasteltu. Aurinkoa päästiin tutkimaan nyt lähempää kuin koskaan.

Auringon pinnan lämpötila on noin 5 500 astetta celsiusta. Parker ehti kuvata ja mitata Auringon eri ilmiöitä.

Laitteiden pitäisi tietysti kestää tällaista vauhtia ja kuumuutta. Parkerin lämpösuoja on yli 11 senttiä paksu ja tehty hiilikomposiiteista.

Testeissä maan päällä se kesti lähes 1 400 asteen kuumuutta.

Parkerin tehtävä on mitata Auringon ilmiöitä, esimerkiksi sen ulompaa kaasukehää koronaa, magneettikenttiä ja aurinkotuulta

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähetti Parkerin matkaan elokuussa 2018. Kesäkuinen ohilento oli jo 21:s.

Parker pääsi jo hyvään vauhtiin matkallaan kohti Aurinkoa, joka on vajaan 150 miljoonan kilometrin päässä maapallosta.

Ennätykset eivät jää tähän. Nasa sanoo, että Parker pääsee noin 692 000 kilometriin tunnissa, kun se myöhemmin lähestyy taas Aurinkoa ja menee yhä lähemmäs.

Nyt Parker pitää pienen hengähdystauon ja kiertää vielä kerran marraskuussa planeetta Venuksen. Kierros on jo seitsemäs.

Parker on Auringon lähellä kierros kierrokselta koonnut tietopankkia, joka lisää tietämystämme Auringosta.

Tavoite on päästä loppulennoilla noin 6,12 miljoonan kilometrin päähän Auringosta, tai oikeammin sen ytimestä mitattuna.

Auringon tarkkaa pintaa on vaikea määrittää. Sen läpimitta on vajaat 1,4 miljoonaa kilometriä.

Parkerin lennot päättyvät näillä näkymin 24:teen kierrokseen vuonna 2025.

Se ei välttämättä suistu Aurinkoon vaan voi selvitä tuostakin ohilennosta ”hengissä”.