Marsista löytyi outoja "munia"

Löydetty kivi muodostuu sadoista pieniä palloisia. 

Nasan Perseverance-tiimi yrittää selvittää outojen muodostelmien alkuperän.

Nasan Perseverance-mönkijä on löytänyt Marsista oudon kiven, joka saattaa sisältää jälkiä mikrobielämästä punaisella planeetalla. Sadoista millimetrien kokoisista hämähäkinmunia muistuttavista palloista koostuva kivi löytyi Jezeron kraatterin reunalta. 

Nasan Perseverance-tiimi nimesi kiven St. Pauls Bayksi. Kivi on kulkeutunut sen löytöpaikalle Witch Hazel Hillin rinteillä tuntemattomasta paikasta, minkä takia tutkijoilla ei ole vihjeitä siitä, miten omituinen kivi on muodostunut.

Kiven syntypaikan lisäksi epäselvää on, miten se on siirtynyt alkuperäisestä sijainnistaan. Tutkijat spekuloivat, että se on voinut siirtyä meteoriitin törmäyksen seurauksena. Törmäys on saattanut höyrystää kiveä ennen kuin se tiivistyi hämähäkinmunia muistuttaviksi rakeiksi.

Toinen vaihtoehto on, että kivi on vierinyt Witch Hazel Hillin rinnettä alas. Se on saattanut olla alun perin peräisin kukkulan tummemmista kerroksista, jotka tutkijat ovat havainneet kiertoradalta. Kerrosten koostumus on toistaiseksi tutkijoille mysteeri. Kukkulan tarkempi tutkiminen voisi paljastaa, mistä tummemmat kerrokset koostuvat.

Jos mysteerikerrokset ovat koostumukseltaan samanlaisia kuin St. Pauls Bay, se voisi viitata vulkaaniseen toimintaan, muinaiseen meteoriitin törmäykseen, pohjaveden olemassa oloon menneisyydessä tai ”johonkin aivan muuhun”, Nasa kirjoittaa tiedotteessa.

– Jokaisella näistä muodostumismekanismeista olisi valtavasti erilaisia vaikutuksia kivien kehitykseen, joten tiimimme tekee lujasti töitä selvittääkseen niiden kontekstin ja alkuperän.

St. Pauls Bay -kivi näkyy kuvassa tummempana. Perseverance-mönkijä otti kuvan 13. maaliskuuta. 

St. Pauls Bay ei ole ensimmäinen kerta, kun Marsin kivistä on paljastunut epätavallisia pallomuodostelmia. Kaikissa aiemmin löydetyissä tapauksissa pallot tulkittiin pohjavedessä muodostuneiksi piirteiksi.

– Niitä muodostuu maapallolla esimerkiksi tulivuorenpurkauksessa syntyneiden sulaneiden kivipisaroiden jäähtyessä nopeasti tai meteoriitin törmäyksessä höyrystyneen kiven tiivistyessä.

St. Pauls Bayn kaltaiset kivet antavat tutkijoille vihjeitä siitä, miten Mars on muuttunut ajan saatossa. Kivien muodostuminen ja kulkeutuminen voivat auttaa päättelemään, onko planeetalla voinut olla elämää aiemmin. Jos Jezeron kraatterin kukkuloilla on aikoinaan ollut pohjavettä, osa Perseverance-mönkijän keräämistä kivinäytteistä saattaa sisältää mikrobifossiileja.

Nasa on suunnitellut 2030-luvulla toteutettavaksi Mars Sample Return -tehtävää, jossa kivinäytteet palautetaan Maahan lisätutkimuksia varten.

Kyllä se SEDNA siellä jossain on...

Tutkijat eivät vaan millään löydä tätä salaperäistä Planeetta Yhdeksää...

Se on Sedna. (noin 40 prosenttia Pluton koosta)   Sen kiertorataan vaikuttaa jonkun tuntemattoman kappaleen gravitaatiovoima.

Sednan ja muiden pikkukappaleiden kiertoratojen omituisuudet selittyisivät myös sillä, että Aurinkokuntamme ulkosyrjällä väijyisi musta aukko...                                                 Se olisi niin kutsuttu primordiaalinen musta aukko, joka olisi muodostunut varhaisessa maailmankaikkeudessa.                                Niitä ei ole koskaan havaittu, mutta teoreettisesti primordiaalinen musta aukko voisi olla massaltaan esimerkiksi kymmenen Maapallon kokoinen. 

Juuri sen vahvuinen gravitaatiovoima Aurinkokuntamme ulkoreunalla jyllää.          Jos Planeetta Yhdeksän onkin musta aukko, se olisi vain noin appelsiinin kokoinen !!! Melkoisen vaikea löydettäväksi 90 miljardin kilometrin päästä.

Yhdeksäs Planeetta pitää arvoituksensa

Havaintolaitteiden parantuessa huomattiin, että Kuiperin vyöhykkeeseen kuuluva Sedna ei liikkunut niin kuin sen oletettiin liikkuvan: ellipsin muotoista rataa Auringon ympäri. Kääpiöplaneetta mutkitteli oudosti. 

Siis jokin veti sitä puoleensa. Pian huomattiin, että Sedna ei ole ainoa erikoisesti liikkuva kappale. Myös kuutta muuta Kuiperin vyöhykkeen kohdetta veti jokin puoleensa.

Kaiken lisäksi niiden pyörimisakseli oli kallistunut täsmälleen samaan suuntaan. Todennäköisyys sille, että ne olisivat samalla tavalla kallellaan sattumalta, on käytännössä nolla.

Vuonna 2016 kaksi California Institute of Technologyssä työskentelevää tähtitieteilijää julkaisivat tutkimusraportin, jossa he ehdottivat, että jossain siellä Uranuksen takana on massiivinen planeetta, kooltaan noin 10 kertaa Maata suurempi. Se selittäisi Sednan ja kuuden muun kohteen oudot liikkeet.

Todisteita salaperäisestä Planeetta Yhdeksästä on saatu viime vuosina lisää, kaikki perustuvat muiden taivaankappaleiden muuten selittämättömiin liikkeisiin.

Jos Planeetta Yhdeksän todellakin on tuolla jossain, miksi kukaan ei ole nähnyt sitä? Yksinkertaistettu vastaus on, että kukaan ei tiedä, mistä etsiä.

Super-Jättimäinen musta aukko ahmaisee Aurinkoa vastaavan massan päivässä

 

Tällaiselta massiivinen musta aukko voisi näyttää, jos sitä pääsisi katsomaan lähempää.

Massiivisten galaksien keskustassa on yleensä massiivinen musta aukko. Nyt on havaittu kaukana valtava musta aukko, joka  nielee yli Auringon verran lisää ainetta päivittäin.

Jättiläinen on myös kirkkain havaittu kohde, päättelevät aukkoa seuraavat tutkijat. Kirkkaus johtuu siitä, että aukkoon putoava aine kuumenee ja säteilee raivokkaasti ennen katoamistaan mustuuteen.

Aukko kasvaa nopeimmin tähän asti havaituista. 

Sen massa vastaa noin 17 miljardin Auringon massaa, kertoo tähtitieteilijä Christian Wolf Australian kansallisesta yliopistosta (ANU).

Kohteen paikannuksesta on tiedotteessa myös video. Tutkimus julkaistiin Nature Astronomy -tiedelehdessä.

Tällaisia kirkkaita kohteita sanotaan kvasaareiksi.

Nimitys viittaa siihen, että kohteet ovat pistemäisiä eli “kvasistellaarisia” tähden kaltaisia kohteita.

Niiden säteilyn aiheuttavat siis mustien aukkojen ympärillä olevat aineen kertymäkiekot. 

Tämän jättiläisen ympärillään aiheuttama säteily on monta sataa biljoonaa kertaa kirkkaampaa kuin Auringon lähettämä.

Kohteen valon spektriviivojen vahvuudet ja leveydet kertovat  heti, että kyseessä on hyvin kuuma säteilylähde, jonka lämpötila on miljoonia asteita, kun kuumimpien tähtien pintalämpötilat ovat "vain" noin 50 000 astetta.

Siellä on myös kaasua, joka liikkuu suurella nopeudella massiivisen mustan aukon aiheuttamassa vahvassa painovoimakentässä.

Aukkoa kiertävän kuuman ainekiekon läpimitta on noin seitsemän valovuotta. Se on noin 15 000 kertaa Auringon ja Neptunuksen välinen etäisyys. Kertymäkiekon säde ulottuisi siis lähes Auringon naapuritähden Proxima Centaurin etäisyydelle, joka on noin 4,2 valovuotta.

Havaittu säteily lähti matkaan kvasaarista J0529-4351 yli 12 miljardia vuotta sitten.

Maailmankaikkeus laajenee koko ajan, joten etäisyyksien mittaaminen ei ole yksinkertaista. Parempi on vain sanoa, että valo lähti liikkeelle yli 12 miljardia vuotta sitten eli kun maailmankaikkeus oli noin 1,8 miljardin vuoden ikäinen.

Yksi maailmankaikkeuden suurimmista superjättiläistähdistä saattaa räjähtää koska tahansa...

Jättiläistähti  WOH G64  

on muuttunut punaisesta ylijättiläisestä eli superjättiläisestä keltaiseksi hyperjättiläiseksi.

Jättiläistähti WOH G64 sijaitsee meistä vain 160 000 valovuoden päässä.

Yksi suurimmista tähdistä, joita maailmankaikkeudestamme tunnetaan, on muuttunut rajusti lyhyessä ajassa. Monet tähtitieteilijät otaksuvat sen vuoksi, että tähti WOH G64 voi räjähtää supernovana koska tahansa.

Aiheesta uutisoivan New Scientistin mukaan WOH G64 on muuttunut punaisesta ylijättiläisestä eli superjättiläisestä keltaiseksi hyperjättiläiseksi.



Käytännössä tämä muutos ei kuitenkaan tarkoittanut tähden koon kasvamista, vaan kutistumista noin puoleen. 

Aiemmin tähti oli halkaisijaltaan noin 1500 kertaa Aurinkoa isompi eli reilut 2 miljardia kilometriä laidasta laitaan, nykyisin "vain" noin 800-kertainen.

---

Erikoista nimeämiskäytäntöä selittää pitkälti mittausperuste: tähdet luokitellaan yleensä niiden kirkkauden eikä niiden läpimitan mukaan (*). Superjättiläiset ja hyperjättiläiset tarkoittavat kaikkein kirkkaimpia tähtiä, eivät välttämättä suurimpia.

WOH G64:n kirkkaus pysyi muutoksen aikana kaikki aallonpituudet huomioiden ensin jokseenkin ennallaan. 

Viimeisen parin vuoden aikana kirkkaus on laskenut noin kolmanneksen verran, yhteiseurooppalaisen tutkimusryhmän tieteellisestä artikkelista paljastuu.

Toisaalta ihmissilmään tämä tähti muuttui ainakin aluksi paljon kirkkaammaksi. Aiemmin se hehkui punertavaa noin 3300 kelvinin (noin 3000 °C) lämpöä, nyt kellertävää noin 4800 kelvinin (noin 4500 °C) lämpöä. Sen valo ei enää keskittynyt punaisille aallonpituuksille, vaan keltaisille, joita ihmisen silmä aistii erityisen herkästi.

WOH G64 sijaitsee noin 160 000 valovuoden päässä meistä Suuressa Magellanin pilvessä, joka on kotigalaksimme Linnunradan kiekosta ”alaviistoon” sijaitseva läheinen kääpiögalaksi.

WOH G64 on kyetty suoraan kuvaamaan äärimmäisen ison kokonsa takia. Se on kauimmaisin tähti, josta on koskaan otettu valokuva (yllä).

Tähtien kirkkauden jaksoittaiset vaihtelut ovat tähtitieteilijöille peruskauraa, mutta tähtien lämpötilan muutokset eivät. Niinpä WOH G64:n muutos löi Bonanosin ryhmän ällikällä. Eräs tutkijoista päätti jopa tarkistaa, oliko kaukoputki todella tähdätty oikeaan paikkaan vai ei, New Scientist kertoo. Vastaavaa muutosta ei ole havaittu uutisen mukaan missään muualla aiemmin.

Bonanosin ryhmä on esittänyt kaksi mahdollista syytä muutokselle. Yhtäältä voi olla, että aurinkotuuli on kiihtynyt, ja sitä myötä tähti olisi pullauttanut ulko-osansa väkivaltaisesti avaruuteen. Tämä skenaario viittaa siihen, että WOH G64 voi räjähtää koska tahansa.

Kyse voi olla toisaalta yksinkertaisesti siitäkin, että WOH 64 paljastui mittauksissa kaksoistähdeksi. Ehkä sen toinen osapuoli on anastanut isommalta kumppaniltaan valtavan määrän kaasua?

Vuonna 1981 löydetystä WOH G64:stä on lähes jatkuvia kirkkausmittauksia viime vuosikymmeniltä, mutta sen värin eli sitä myötä pintalämpötilan mittauksia on tehty vain vähän. Niinpä tutkijat eivät tiedä, milloin värinmuutos tarkalleen tapahtui. Todennäköisenä ajankohtana he pitävät vuotta 2014.

Tieteellinen artikkeli on paraikaa vertaisarvioitavana. Sen voi lukea vapaasti Nature-kustantamon Research Square -palvelusta.

 Uusi arvio   maailmaa hätkähdyttäneestä   YR4 - asteroidista:   

Maata etäisesti uhkaavan YR4-asteroidin putoamisuhka on laskenut hätkähdyttävistä lukemista, joista viime viikkoina uutisoitiin maailmalla. 

Asteroidi kulkee Maan läheltä joulukuussa 2032, ja sen osumatodennäköisyydeksi arvioitiin korkeimmillaan jopa 3,1 prosenttia ennen tarkempia ennusteita. 

Nyt Euroopan avaruusjärjestö Esa arvioi, että todennäköisyys on vain noin yksi sadastatuhannesta.

Nasa antoi vakavimman asteroidivaroituksen koskaan !

2024 YR -asteroidin mahdollinen törmäyspäivä olisi 22.joulukuuta 2032. 

Avaruusjärjestö Nasa on päivittänyt uhka-arviotaan Maan lähietäisyydeltä ohittavasta 2024 YR -asteroidista. Tiistaina julkaistussa muistiossa Nasa arvioi, että asteroidilla on nyt 3,1 prosentin mahdollisuus osua Maahan vuonna 2032.

Todennäköisyys on suurin, jonka Nasa on koskaan antanut Maan ohittavalle asteroidille nykyaikaisessa ennusteessa.

Chilen El Sauce -observatorio havaitsi 2024 YR -asteroidin ensimmäisen kerran viime vuoden joulukuussa. James Webb -avaruusteleskoopin on määrä kääntää katseensa asteroidiin ensi kuussa.

International Asteroid Warning Network (IAWN) -järjestö julkaisi 2024 YR:stä varoitusmuistion 29. tammikuuta sen jälkeen, kun törmäyksen todennäköisyys oli noussut yli yhden prosentin. Luku on sittemmin vaihdellut, mutta todennäköisyys on ollut jatkuvasti nousussa. Nasan viimeisimpien laskelmien mukaan törmäyksen todennäköisyys on nyt 3,1 prosenttia.

Todennäköisyys on samaa luokkaa kuin kruunan (tai klaavan) heittäminen kolikolla viisi kertaa peräkkäin.

Mahdollinen törmäyspäivä on 22. joulukuuta 2032. IAWN:n mukaan mahdollisia törmäyspaikkoja olisivat Tyynenmeren itäinen alue, Etelä-Amerikan pohjoisosa, Atlantin valtameri, Afrikka, Arabianmeri tai Etelä-Aasia.

Kaupungintappaja  (City Killer)

Nasa arvioi asteroidin olevan noin 40–90 metriä halkaisijaltaan. Maahan osuessaan sen nopeus olisi arviolta noin 64 000 kilometriä tunnissa. Jos 2024 YR pääsisi Maan ilmakehään, se todennäköisesti räjähtäisi ilmassa voimalla, joka vastaisi kahdeksaa megatonnia TNT:tä, IAWN arvioi.

Edellisen kerran yli 30-metrisen asteroidi aiheutti yhtä merkittävän riskin vuonna 2004, kun Apophis-asteroidin törmäyksen todennäköisyydeksi laskettiin 2,7 prosenttia vuonna 2029. Myöhemmin törmäyksen mahdollisuus poissuljettiin lisähavaintojen perusteella.

Torinon asteikolla, jolla mitataan asteroiditörmäyksen vaaraa, 2024 YR yltää tasolle kolme. Kymmenportaisessa asteikossa se tarkoittaa ”tähtitieteellistä tarkkailua vaativaa”. Torinon asteikolla Apophis kuuluu luokkaan 0–1.

Vaikka epätodennäköinen törmäys tapahtuisi, se ei aiheuttaisi maailmanloppua. Asteroidi on luokiteltu kaupungintappajaksi, joka voisi aiheuttaa merkittävää tuhoa, mutta ei maailmanlaajuista katastrofia.

Vertailun vuoksi, dinosaurukset 66 miljoonaa vuotta sitten tappanut Chicxulubin asteroidina tunnettu avaruuskivi oli halkaisijaltaan noin 10–80 kilometriä.

Maata lähestyy Supermassiivinen musta aukko

 Tutkijat tekivät päätelmän mustasta aukosta hypernopeiden tähtien perusteella.

Kuvassa osa Suuresta Magellanin pilvestä. 

Linnunradan kanssa törmäyskurssilla olevasta naapurigalaksista on löytynyt todennäköinen supermassiivinen musta aukko.

Yhdysvaltalaisvetoinen tutkijaryhmä teki päätelmän mustasta aukosta hypernopeustähtien perusteella. Paljastui, että osa niistä on saapunut Linnunradalle Suuresta Magellanin pilvestä mustan aukon singauttamina.

Hypernopeustähdet liikkuvat jopa kymmenkertaista nopeutta niin sanottuihin tavallisiin tähtiin verrattuna.

Päätellyn mustan aukon arvioidaan olevan massaltaan noin 600 000 kertaa Aurinkoa suurempi. 

Suuren Magellanin pilven mustine aukkoineen odotetaan törmäävän Linnunrataan noin kahden miljardin vuoden kuluttua.

Suuri Magellanin pilvi on Linnunradan suurin seuralaisgalaksi.

Harvard & Smithsonianin astrofysiikan tutkimuslaitoksen tutkijan Jiwon Jesse Hanin vetämän tutkimusryhmän tutkimusraportti on lähetetty vertaisarvioitavaksi. Se on julkaistu arXiv-palvelussa.

Tällaisen kivimurikan iskeytyminen Maahan valtavalla nopeudella olisi katastrofi. Iskeytyminen valtamereen saisi aikaan ylihirmuisen korkean tsunamin.

 

Astronomit löysivät asteroidin, jolla on 1,3  prosentin todennäköisyys osua Maahan 22. joulukuuta 2032.

Asteroidi tunnetaan nimellä 2024 YR4. 

Sen havaitsi Chilessä sijaitseva neljän teleskoopin muodostamaan ATLAS-järjestelmään kuuluva teleskooppi. 

Tällä hetkellä asteroidi loittonee maasta.

Asteroidin arvioidaan olevan noin 40–100 metriä leveä. Todennäköisesti se on  yli 50 metriä leveä.

Nasan mukaan tällä hetkellä ei ole muita suuria asteroideja, joiden törmäämisen todennäköisyys on yli yhden prosentin.

Sekä Nasa että ESA muistuttavat, että lähes 99 prosentin todennäköisyydellä asteroidi ohittaa Maan turvallisesti.

Törmäämistä Maahan ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois, juten asteroidin kulkua tarkkaillaan ja tutkitaan.