Kanadalainen kaivosyritys Nautilus Minerals avaa lähivuosina Papua-Uuden-Guinean edustalla syvänmeren kaivoksen, josta tulee luultavasti maailman ensimmäinen lajissaan.
Kohde on houkutteleva, sillä Bismarckinmeressä 1600 metrin syvyydessä makaavassa sulfidimalmiesiintymässä on kuparia kymmenen kertaa suurempina pitoisuuksina kuin kuivan maan esiintymissä. Malmissa on myös runsaasti kultaa.
Kaivos on saanut nimekseen Solwara 1. Sen louhinta- ja ympäristöluvat ovat jo kunnossa, mutta etenemistä jarruttaa rahoituskiista Papua-Uuden-Guinean valtion kanssa.
Nautilus on varannut Tyynestämerestä tutkittavakseen puolen miljoonan neliökilometrin laajuudelta merenpohjaa, eikä se ole ainoa toimija alalla. Esimerkiksi suuryritys Lockheed Martin on iskenyt silmänsä merimalmeihin.
Monet valtiot tutkivat mahdollisuuksia nostaa mineraaleja aluevesiltään. Kansainvälinen merenpohjaviranomainen ISA on myöntänyt aluevesien ulkopuolisille merialueille malminetsintälupia, jotka kattavat kaikkiaan Meksikon kokoisen alueen merepohjaa.
Uusissa merenalaisissa kaivoksissa ei louhita tunneleita vaan mineraalit rouhitaan irti avolouhoksista. Merentutkijat ovat huolissaan siitä, mitä malmirynntäys tekee merten luonnolle