23 lokakuuta, 2018

Ihmiskunnan tuhoa uhoaa Sophia-robotti


Sophia pystyy tekemään kasvoillaan yli 60 erilaista ihmismäistä ilmettä.




















Sophia pystyy tekemään kasvoillaan yli 60 erilaista ihmismäistä ilmettä.


Maailman ylivoimaisesti tunnetuin robotti on Hanson Roboticsin kehittämä hyvin ihmismäinen Sophia. Sen eleet ja olemus ovat niin ihmismäisiä, että jopa hieman puistattaa. Itse asiassa robotin ulkonäön innoittajana on BBC:n mukaan toiminut näyttelijälegenda Audrey Hepburn.
Sophia on vieraillut eri tapahtumissa ympäri maailman luomisvuodestaan 2016 lähtien. Se on ensimmäinen robotti, jolle on myönnetty jonkin maan kansalaisuus: kyllä, robotilla on ollut Saudi-Arabian kansalaisuus syksystä 2018 lähtien.

Haastattelussa ihmismäinen robotti oli kuitenkin hyvin hyinen.

Sophian tunnetuin lausahdus on robotin luomisvuodelta 2016. 
Tuolloin toimittaja kysyi siltä, haluaako tämä tuhota ihmiskunnan.
– Hyvä on, minä tuhoan ihmiset, Sophia vastasi.
Ei hemmetti, moni taatusti ajatteli. Toisaalta Sophia on kykenevä huumoriin, joten kyseessä saattoi olla vitsi.
– Minut on suunniteltu viisauden, ystävällisyyden ja myötätunnon pohjalta. Olette katsoneet liikaa Hollywood-elokuvia. Älkää pelätkö. Jos olette kilttejä minulle, minä olen kiltti teille, Sophia lupasi.

Suhtautuminen tekoälyyn

Tekoälyn vaaroista on puhuttu vuosikausien ajan. Uhkakuvia on näytetty esimerkiksi scifi-elokuvissa jo vuosikymmeniä: robotit kaappaavat ihmisiltä vallan ja tuhoavat yhteiskunnan. Hyvin usein uhkina mainitaan juuri koneiden valtaannousu ja ihmiskunnan tuhoaminen. Muun muassa maaliskuussa kuollut tiedemies Stephen Hawking on varoittanut superälykkään tekoälyn vaaroista. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on taas varoittanut tappajarobottien vaarasta sodankäynnissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti