16 joulukuuta, 2018

Vihreä Wirtanen loistaa pian kirkkaana

Siellä Wirtanen tuikkii. Kuva komeetasta 3. joulukuuta sen lähestyessä Maata.


















Maanantaiyönä tähtiharrastajien katseet suuntautuvat kohti Wirtasta, joka loistaa nyt ennätyskirkkaasti taivaalla.


Komeetta 46P/Wirtanen liitää maanantaina yöllä Suomen aikaa noin 11,6 miljoonan kilometrin etäisyydeltä Maasta. Etäisyys vastaa 30 kertaa Kuun etäisyyttä Maasta. 

Vihreästi hehkuva komeetta alkoi kirkastua yötaivaalla jo marraskuussa. Sunnuntaina se loistaa yhtä kirkkaana kuin Pikku karhun tähdistön tähti, kerrotaan Nasasta.

Wirtanen on myös kymmenenneksi lähimpänä Maata käynyt komeetta liki 70 vuoteen, koska useimpia komeettoja ei tavallisesti erota paljaalla silmällä, todetaan Marylandin yliopiston tähtitieteen laitokselta.

”Joulukomeetaksi” tituleerattu Wirtanen näkyy yötaivaalla joka viides vuosi sen kierroksella Auringon ympäri.

Komeetta on saanut suomalaisperäisen nimen sen vuonna 1948 ensimmäisenä havainneen amerikansuomalaisen tähtitieteilijä Carl Wirtasen mukaan.
Se on kirkkaimmillaan maanantaina, jolloin sitä kannattaa havaita heti Kuun laskettua eli noin kello 1.30.

Wirtanen on utuinen vihreä piste, jonka näkee parhaiten kiikarilla tai kaukoputkella kun se kulkee Härän ja Plejadien eli Seulasten välistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti