Pari sanaa rasvojen tärkeydestä

Elimistö polttaa rasvaa solujen tarpeeseen.Ravinnon ylimääräinen energia jää elimistöön ja muuttuu rasvaksi.

Biljoonat solumme saavat käyttövoimansa samantapaisista molekyyleistä kuin ne, jotka tuottavat energiaa puun hiilihydraateista saunan uunissa ja öljyn rasvoista öljylämmityskattilassa, mutta palaminen on tietenkin erilaista.

Ihmisen ja kaikkien muidenkin eläinten soluissa tapahtuva palaminen tarkoittaa ravinnon sisältämien molekyylien asteittaista purkamista siten, että niihin varastoitunut kemiallinen energia vapautuu elimistön toimintoihin.

Purkutyöhön on evoluution kuluessa kehittynyt monimutkainen, kymmeniä entsyymejä käsittävä järjestelmä, jossa rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinien energia siirretään atp-nimiseen molekyyliin.

Atp eli adenosiinitrifosfaatti on koko elollisen luonnon energiavaluutta, universaali nanoparisto, jonka fostaattisidoksiin latautunutta energiaa käytetään kaikkiin solujen tehtäviin, aina lihastyöstä satoihin aineenvaihdunnan tapahtumiin.

Ensisijainen energia aineenvaihduntamme polttoaine on rypälesokeri eli glukoosi 

Sitä tarvitaan elimistössä aina, sillä aivosolumme käyttävät voimanlähteenään vain sitä ja aivojen osuus koko elimistön lepoenergian eli perustoimintoihin tarvittavan energian kulutuksesta on huomattava, peräti viidesosa.

Elimistö saa glukoosia viljojen, kasvisten ja hedelmien hiilihydraateista, kun ne suolistossa pilkkoutuvat alkutekijöihinsä. Aterioiden välillä glukoosin tarpeen tyydyttää maksa, joka varastoi ylimääräisen glukoosin pitkiksi glykogeenimolekyyleiksi ja sitten vähitellen purkaa niitä takaisin glukoosiksi.

Lisäksi elimistömme kykenee muuttamaan glukoosiksi proteiinien aminohappoja. Tähän se kuitenkin turvautuu yleensä vain poikkeustilanteessa.

Glukoosi sisältää kuusi hiiliatomia, ja ennen energiaksi polttoa se pilkkoutuu glykolyysinä tunnetussa prosessissa kahdeksi palorypälehappomolekyyliksi. Sitten näiden molekyylien kaksi hiiliatomia poltetaan energiaksi solujen mitokondrioissa tapahtumaketjussa, jota kutsutaan sitruunahappokierroksi.

Rasvassa on energiaa enemmän kuin glukoosissa, ja se on myös tiiviimmässä muodossa. Grammasta triglyseridiä vapautuu 2,2 kertaa enemmän energiaa kuin samasta määrästä glukoosia.

Mitokondrioiden energiakoneisto ei tästä riehaannu. Se polttaa rasvaa energiaksi vain juuri sen verran kuin solut toimintaansa tarvitsevat. 

Elimistössämme ei mitään poltella huvikseen.

Ihmisen rasvakudos on samanlaista läskiä

kuin ruokakaupan lihatuotteiden rasva. Se koostuu rasvasoluista, jotka kykenevät varastoimaan runsaasti triglyseridejä. Näistä muodostuu rasvapisara, joka täyttää suurimman osan rasvasolusta.

Rasvasoluilla on tiivis yhteys hiussuoniin, verenkiertoelimistömme pienimpiin suoniin, joiden seinämien läpi solut ja veri vaihtavat ravintoaineita ja happea.

Triglyseridejä voi tulla vereen suolistoon imeytyneestä ruoasta tai maksasta, joka kykenee valmistamaan rasvoja myös hiilihydraateista. Molemmissa tapauksissa rasvahapot vapautuvat lipaasientsyymien avulla ja siirtyvät rasvasoluihin. Niissä ne palautetaan takaisin triglyserideiksi.

Liikenne kulkee myös toisin päin: triglyserideistä vapautuu rasvahappoja vereen. Siitä hapot siirtyvät soluihin, kulkeutuvat mitokondrioihin ja pilkkoutuvat kahden hiilen katkelmiin, jotka imaistaan polttojärjestelmään tuottamaan atp:tä.

Rasvasta vain pieni murto-osa palaa rasvakudoksen soluissa, sillä niiden energiantarve on hyvin pieni. Lähes kaikki rasvakudoksesta mobilisoidut rasvahapot palavat muissa elimistömme kudoksissa. Aivosolujamme lukuun ottamatta solumme ovat sekakäyttäjiä. Niille kelpaa sekä glukoosista että rasvasta tuotettu energia.

Runsaasti hiilihydraattia sisältävän aterian jälkeen elimistö tuottaa energiaa melkein yksinomaan glukoosista. Siksi veressä ei silloin ole juuri lainkaan rasvahappoja, eli rasva ei pala.
Tämä on evoluution rationaalinen ratkaisu.