500-metrinen kivenjärkäle - BENNU

Nasan luotain Osiris-Rex asettui kiertämään asteroidi Bennua maanantaina. 

Asteroidi on nyt noin 122 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Osiris-Rex on matkannut kohteeseensa noin kaksi vuotta ja kaksi miljardia kilometriä. Nyt Osiris-Rex laitetaan kiertämään asteroidia yli kahden vuoden ajaksi.

Bennu näyttää läheltä otetuissa valokuvissa isolta kivilohkareelta, jonka päälle on ripoteltu pippuria ja suolaa.

Tutkijat uskovat, että ”pippurissa” on paljon hiiltä ja muuta orgaanista ainesta aurinkokuntamme alkuajalta, yli 4,5 miljardin vuoden takaa. Sen vuoksi hanke on toteutettu.

Vaikka Bennu on asteroidi, se ei kierrä Aurinkoa Marsin ja Jupiterin ratojen välisellä vyöhykkeellä, kuten suurin osa aurinkokunnan asteroideista.

Bennu kulkee maapallon ja Marsin välissä, keskimäärin noin 160 miljoonan kilometrin päässä Auringosta.

Maan keskietäisyys Aurinkoon on 150 miljoonaa kilometriä. 

Niinpä Bennu on aika ajoin lähellä Maata.

Asteroidien tutkijat kuitenkin uskovat, että Bennu sijaitsi joskus kauan sitten asteroidivyöhykkeellä. Noin 500-metrinen timantin muotoinen avaruuskivi oli joskus osa paljon suurempaa asteroidia.

Tämä isompi asteroidi hajosi 700 miljoonaa–2 miljardia vuotta sitten. Isossa törmäyksessä toiseen asteroidiin se murtui palasiksi, joista yksi on Bennu.

Bennu tulee vuonna 2035 lähemmäs Maata kuin Kuu. 

On jopa pieni mahdollisuus, että se iskeytyy Maahan 2100-luvun lopulla. Törmäyksen todennäköisyydeksi on laskettu 1/2 700.

Bennu yllätti tiedemiehet

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Osiris Rex -luotain on löytänyt merkkejä vedestä Bennu-asteroidilta, jota tutkimaan alus lähetettiin vuonna 2016. Maanantaina löydöksestä kertoneiden tiedemiesten mukaan asteroidin kallioiselta pinnalta löydettiin merkkejä vety- ja happimolekyyleista, jotka ovat edellytyksiä veden ja sitä kautta myös elämän esiintymiselle.

– Olemme löytäneet veteen viittaavia mineraaleja aurinkokunnan varhaisilta ajoilta, joka on juuri se mitä suunnittelimme löytävämme ja tuovamme takaisin Maahan, sanoi tutkimusryhmään kuuluva amerikkalaisen Arizonan yliopiston avaruustutkija Dante Lauretta uutistoimisto Reutersille.

Havainto tehtiin viime viikolla Osiris Rexin lennettyä vain noin 19 kilometrin päästä Bennu-asteroidista. Luotaimen on määrä jatkaa tutkimusmatkaansa ja palata näytteineen Maan kamaralle vuonna 2023.

Universumissa on neljä kvattuordekiljoonaa fotonia.

Tutkijat laskivat kaikkien universumin tähtien valon –
Valo­hiukkasten määrä on niin valtava, ettei sitä voi suhteuttaa mihinkään.

Tulos oli neljä kvattuordekiljoonaa fotonia.

Neljä kvattuordekiljoonaa valohiukkasta. Siinä on 84 nollaa. 
Luku on niin mieletön, että sitä ei voi suhteuttaa oikein mihinkään. 
Se on jopa enemmän kuin maailmankaikkeudessa on arvioitu olevan atomeita.

Tiedämme tämän nyt, koska Fermi-avaruusteleskoopin mittauksia hyödyntänyt kansainvälinen tutkijaryhmä sai päätökseen kunnianhimoisen hankkeensa. Sen tarkoituksena oli selvittää maailmankaikkeuden tähtien syntyhistoria ja siinä sivussa mitata kaikki valo, jonka tähdet ovat universumiin säteilleet. 

Tulokset julkaistiin Science-lehdessä.

Olbersin paradoksi

Kuuluisa Olbersin paradoksi esitettiin 1800-luvulla. 

Jos maailmankaikkeus on täynnä kirkkaita tähtiä, miksi yötaivas on pimeä?

Koska tähtiä on niin paljon, periaatteessa missä tahansa, mihin katsot, pitäisi olla tähti. Joka ikisestä taivaan pisteestä saapuisi meille siis valoa, joten yötaivaan pitäisi tämän logiikan mukaan olla hohtavan valkoinen. 

Tiettävästi Johannes Kepler pohti tätä pulmaa jo 1500-luvulla.

Nykyään kuitenkin tiedämme, että maailmankaikkeus laajenee jatkuvasti, 

eivätkä tähdet ole olleet olemassa ikuisesti. Kaukaisimpien tähtien valo ei ole vielä saavuttanut meitä.

Tähdet eivät myöskään säteile tarpeeksi valoa, jotta niiden kirkkaus voisi koskaan täyttää koko taivasta.

Tutkimuksen varsinainen tarkoitus 

ei ollut laskea valohiukkasten määrää, vaan tämän avulla selvittää, miten tähtiä on muodostunut eri aikoina.

”Mittasimme tähtien valon määrän jokaisella ajanjaksolla maailmankaikkeuden historiassa – miljardi vuotta sitten, kaksi miljardia, kuusi miljardia vuotta sitten ja aina siihen asti, kun ensimmäiset tähdet muodostuivat”, selittää astrofyysikko Vaidehi Paliya Clemsonin yliopistosta.

Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä 13,7 miljardia vuotta sitten, ja ensimmäiset tähdet syttyivät 13,5 miljardia vuotta sitten.

Tutkijat pystyivät laskelmiensa avulla selvittämään, että kaikkein eniten tähtiä syntyi 11 miljardia vuotta sitten. Uusia tähtiä syntyy yhä jatkuvasti ympäri maailmankaikkeutta, mutta hitaammalla tahdilla kuin silloin, kun universumi oli vielä nuori. 

Linnunradassa syttyy arviolta seitsemän uutta tähteä joka vuosi.

Tutkijat pääsivät näin kurkistamaan melkein maailmankaikkeuden alkuun asti. Tähtien valon historia on nyt rakennettu 90 prosentin osalta maailmankaikkeuden historiasta.

”Jotta pääsemme aivan alkuun asti, aivan ensimmäisten tähtien syntyyn, meidän täytyy kerätä havaintoaineistoa vielä kymmenen vuotta”, Ajello sanoo.

Tähtien valoa on arvioitu aiemmissakin tutkimuksissa, ja uuden tutkimuksen tulokset osuvat hyvin tarkasti yksiin aiempien, eri tavalla saatujen arvioiden kanssa.

”Ehkä jonain päivänä pystymme näkemään taaksepäin aina alkuräjähdykseen asti. Se on lopullinen tavoitteemme.”

Insight-luotain laskeutuu Marsiin

Marsin päiväntasaajan lähelle laskeutuu tänään Yhdysvaltain Insight-luotain. Tieto siitä pitäisi tulla Maahan kello 21.53 Suomen aikaa.

Heti kello 22:n jälkeen Insight lähettää piippauksen, että sen laitteet toimivat. Siitä muutama minuutti, ja Insightin pitäisi viestiä, että se on avannut aurinkopaneelinsa.

Ensimmäinen kuva voi tulla jo puolen tunnin kuluttua laskeutumisesta.

Laskeutumisessa on riskinsä. Vähän alle puolet Marsiin lähetetyistä avaruusaluksista on onnistunut tehtävässään.

Insightin on selviydyttävä ”seitsemän minuutin kauhusta”. Se on Nasan käyttämä sanonta lopun tärkeistä minuuteista ennen Marsiin laskeutumista.

Vajaa seitsemän minuuttia on aika, jona luotain hidastetaan lähes kävelyvauhtiin. Nopeus putoaa noin 20 000 kilometristä tunnissa alle kymmeneen kilometriin tunnissa.

Se on tarpeen, jotta laskeutuja pääsee Marsin pinnalle vaurioitta.

Suuri haaste laskeutumisessa on Marsin ohut kaasukehä. Sen tiheys on vain prosentin maapallon ilmakehästä. Kaasukehän ohuus vaikeuttaa laskeutujan jarrutusta.

Eikö millään saa noita muoviroskaajia kuriin???

Lähes kymmenmetrinen kaskelotti löydettiin sunnuntaina kuolleena rantavedestä Wakatobin kansallispuistoon kuuluvalta Kapotan saarelta, 
kertoi The Jakarta Post.

Kuolleen kaskelotin vatsasta löytyi lähes kuusi kiloa muovi­roskia Indonesiassa – eläin oli niellyt 115 muovimukia, sandaaleja, pulloja ja muovista köyttä!!!

Välimeri voisi vaihtaa nimensä muovimereksi - Plastic Sea