Maapallon lähellä kiertelee lukuisia ns. näennäiskuita. Yhdelle  niistä etsitään nimeä. Äänestys päättyy 1.1. 2025.  

Maan (Earth) lähelle ajautuu joskus pieniä asteroideja, jotka Maasta katsottuna näyttävät kiertävän Maata kuin oma Kuumme. Piirroksessa asteroidit ovat pieniä mustia pisteitä. Kuva: Nasa

Maan lähellä Aurinkoa kiertää asteroidi, joka näyttää Maan omalta Kuulta. Nyt tämä 2004 GU9 on saamassa virallisen nimen.

Nimeämisessä on mukana Kansainvälinen tähtitieteellinen liitto, IAU. Siksi nimi jäänee käyttöön. Tämä näennäinen kuu kulkee maapallon lähellä jopa 600 vuotta.

Pian yksi niistä saa oman nimen, jonka maapallon asukkaat valitsevat. Tähän asti asteroidia on kutsuttu

lyhenteellä   2004 GU9

.

Tämä ”kuu” kulkee Maan lähellä ainakin seuraavat 600 vuotta, joten se ansaitseekin oman nimen.

Maapallon kvasikuut ovat aurinkokuntamme asteroideja, jotka ovat jääneet maapallon painovoimakentän vangeiksi. Ne eivät kierrä Maata vaan Aurinkoa.

Näennäiskuu on leveimmästä kohdasta 150 metriä. Uuden nimen saava näennäiskuu kiertää Aurinkoa lähellämme harvinaisen pitkään, arvioivat tähtitieteilijät. Yleensä nämä seuralaiset kulkevat Maan lähellä vain tovin.

Tämäkin kvasikuu joko hajoaa ennen pitkää tai karkaa harharetkensä jälkeen takaisin avaruuteen. Siihen voi kuitenkin mennä jopa 600 vuotta.

Kuka tahansa maapallon asukas sai esittää tälle näennäiskuulle nimeä viime vuonna.

Nimiä kyseli IAU eli Kansainvälinen tähtitieteilijöiden liitto. Kyselyssä oli mukana tiedeohjelmia lähettävä radioasema.

IAU julkisti nimikilpailun jo viime keväänä. IAU nimeää avaruuden kohteita joskus mytologioiden mukaan.

Asiantuntijoiden raati valitsi finaaliin seitsemän nimeä lähes 3 000 ehdotuksen joukosta. Nimiä tuli ehdolle yli 90 maasta. Nimikisassa alkaa nyt loppusuora.

Finaaliin pääsivät seuraavat nimet (suluissa niiden alkuperä): 

Bakunawa (Filippiineiltä), Cardea (antiikin Roomasta), 

Ehaema (Virosta), Enkidu (sumereilta), 

Ótr (Norjasta), Tarriaksuk (inuiiteilta) ja Tecciztecatl (atsteekeilta).

Nimet otettiin tarinoista, joita eri kansat ovat kehittäneet ja keksineet aikojen saatossa kaikkialla maailmassa.

Taivaankappaleen uudesta nimestä voi äänestää Radiolab-ohjelman kotisivuilla. Äänestys päättyy 1. tammikuuta 2025.

PS - En sitten voittanutkaan scabaa Meitziboin ehdottamalla  "Bacchus" -nimellä.

Nykyisen Etelä-Afrikan alueelle iskeytyi muinoin kymmenien kilometrien kokoinen meteoriitti.

Jätti­mäinen meteoriitti teki yli puolen Suomen kokoisen kuopan – Joka olikin siunaus elämälle.

Suurten avaruuskivien iskut saattoivat muinoin edistää alkeellisia eliöitä levittämällä tärkeitä elämän alkuaineita.

Se oli tuoreen tutkimuksen mukaan valtava katastrofi, jolla oli hyviä seurauksia. Törmäys nimittäin edisti elämän kukoistusta noin 3,26 miljardia vuotta sitten.

Meteoriitti oli läpimitaltaan ehkä 40–60 kilometriä. Se painoi 50–200 kertaa niin paljon kuin se 10-kilometrinen meteoriitti, jonka törmäys maapalloon johti dinosaurusten tuhoon noin 66 miljoonaa vuotta sitten.

Meteoriitti teki kraatterin, jonka läpimitta oli arviolta 500 kilometriä. Sen reunat olisivat siis ulottuneet Helsingistä suurin piirtein Ouluun.

Todisteet jättiläisen törmäyksestä löytyvät Etelä-Afrikasta Barbertonin alueelta. Tutkijat analysoivat pieniä kivinäytteitä, maaperän kemiaa, kerrostumia ja hiili-isotooppeja.

Törmäyksen aiheuttama kuumuus haihdutti valtameren pinnasta vettä kymmenien metrien syvyydeltä.

Ilman lämpötila saattoi kuumentua sataan asteeseen. Valtavasta kuopasta ilmakehään noussut pölypilvi himmensi maapallon ja tuhosi pintavesissä auringonvaloa hyödyntävät pieneliöt.

Sadepisaroiden sijasta niskaan olisi tippunut sulan kiven pisaroita, kuvailee Harvardin yliopiston tutkija Nadja Drabon Britannian yleisradioyhtiön BBC:n verkkosivulla.

Kaikki tämä tapahtui miljardeja vuosia sitten arkeeisen eonin eli ajanjakson aikana, ennen kuin maapallolla oli nykyisen kaltaista monipuolista ja monisoluista elämää.

Ajanjaksolla elämä otti ensiaskeleitaan.

Maapallo oli vetinen, ja kuivaa maata oli muutamalla mantereella. Eliöt olivat aluksi lähinnä yksisoluisia alkeistumallisia pieneliöitä.

Arkeeisen eonin ajalta tiedetään ainakin kuusitoista isoa meteoriittien törmäystä, joissa kappaleet olivat ainakin 10 kilometrin kokoisia. Niitä satoi noin 15 miljoonan vuoden välein.

Tämä kallioperä on säilönyt merkkejä muinaisen tsunamin repimästä merenpohjasta. Syynä oli massiivinen meteoriitti, joka iskeytyi nykyisen Etelä-Afrikan alueelle. Kuva on tutkimuksesta. 

Pieneliöt olivat kuitenkin sitkeitä, ja elämää oli pintavesien ohella syvemmällä. Oli myös suuria kuumuuksia kestäviä hypertermofiilisia pieneliöitä.

Tutkijan päätelmän mukaan eliöiden populaatiot toipuivat jopa yllättävästi. 

Elämä ei vain sinnitellyt, vaan itse asiassa ponnahti uuteen nousuun todella nopeasti ja kukoisti.

”Siinä kävi vähän kuin hampaiden pesussa, bakteereista kuolee 99,9 prosenttia, mutta iltaan mennessä ne ovat palanneet”, Drabon sanoo BBCn verkkosivulla.

Valtavat meteoriittien törmäykset olivat tutkimuksen mukaan käytännössä lannoittajia. Törmäyksen nostattama massiivinen aalto nosti todennäköisesti ensinnäkin rautapitoista vettä syvyyksistä pinnalle.

Rautaa hyödyntäneet pieneliöt olisivat tutkimuksen mukaan menestyneet tuota pikaa törmäyksen jälkeen. Vaikka niiden nousukausi olisi ollut suhteellisen lyhyt, se olisi ollut merkittävä maapallon elämän alkuaikoina.

Toista tärkeää elämän alkuainetta fosforia puolestaan tuli meteoriitista, ja sitä erottui myös maaperän kulumisesta ja rapautumisesta.

Tutkimus korostaa Drabenin mukaan, että elämä on hyötynyt tuhoisina pidetyistä törmäyksistä etenkin elämän alkuvaiheissa.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltain tiedeakatemian julkaisussa Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS).

Maailmankaikkeuden loppu: KAIKKI haihtuu...

Maailmankaikkeudesta KAIKKI aine haihtuu (Hyvin pitkän ajan kuluessa)  

Kaikki maailmankaikkeuden aine haihtuu lopulta säteilynä ympäristöönsä. Näin väittää Physical Review of Lettersissä julkaistu teoreettinen tutkimus.

Alankomaalaisen Radboudin yliopiston tutkijoiden työn lähtökohtana oli fyysikko Stephen Hawkingin teoria, jonka mukaan mustat aukot hajoavat hitaasti mutta varmasti niin sanotun Hawkingin säteilyn vaikutuksesta.

Hawkingin kvanttifysiikkaa ja Albert Einsteinin  suhteellisuusteoria yhdistävä teoria keskittyy mustaa aukkoa ympäröivään tapahtumahorisonttiin eli rajaan, jossa mustan aukon painovoimasta ei ole enää poispääsyä.

KVANTTIFYSIIKAN mukaan universumissa syntyy kaiken aikaa spontaanisti hiukkasen ja antihiukkasen pareja. Yleensä ne elävät vain hetken, koska hiukkanen ja antihiukkanen tuhoavat toisensa melkein yhtä nopeasti kuin syntyivätkin.

Joskus pari voi kuitenkin syntyä juuri tapahtumahorisonttiin, Hawking järkeili. Silloin pari ei välttämättä tuhoakaan toisiaan, sillä yksi hiukkanen jää mustan aukon vangiksi, mutta toinen voi paeta säteilynä avaruuteen. Tämä niin sanottu Hawkingin säteily poistaa aukosta hitusen energiaa ja sen myötä massaa. Lopulta musta aukko haihtuu olemattomiin, Hawking laski.

Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten hiukkasparit käyttäytyvät etäämmällä tapahtumahorisonteista. Sen mukaan Hawking on oikeassa karkaavan säteilyn suhteen. Säteilyä voi kuitenkin syntyä myös etäällä tapahtumahorisontista, laski radioastronomian ja avaruushiukkasfysiikan professori Heino Falcke työtovereineen.

Oleellisessa roolissa laskelmissa on aika-avaruuden kaareutuminen. Kaareutuminen voi erottaa sopivasti syntyneet hiukkasparit toisistaan ilman tapahtumahorisonttiakin, osoittavat tutkijat.

”Tämä tarkoittaa, että myös kuolleet tähdet ja muut massiiviset kohteet lähettävät Hawkingin säteilyä muistuttavaa säteilyä, vaikka niillä ei olekaan tapahtumahorisonttia, kuten mustilla aukoilla”, Falcke kertoo yliopiston tiedotteessa.

”Samalla se tarkoittaa, että hyvin pitkän ajan kuluessa kaikki muukin maailmankaikkeudessa haihtuu ympäristöönsä samalla tavalla kuin mustat aukot. Tämä ei muuta ainoastaan käsitystämme Hawkingin säteilystä vaan koko maailmankaikkeudesta ja sen tulevaisuudesta.”