Valtava tulipallo räjähti Maan ilmakehässä joulukuussa!

Meteoriräjähdys oli suurin sitten Tšeljabinskin meteoriräjähdyksen, joka tapahtui 15. helmikuuta 2013 Venäjällä Uralin alueella sijaitsevan Tšeljabinskin kaupungin lähistöllä.

Joulukuun räjähdystä ei juurikaan huomattu, koska se tapahtui Beringin meren yläpuolella Kamtšatkan niemimaan edustalla. Räjähdys vastasi energiamäärältään noin kymmentä Hiroshimassa räjäytettyä atomipommia.

Tämän suuruinen räjähdys tapahtuu vain noin 2-3 kertaa vuosisadassa, kertoo Nasa.

Sotilassatelliitit rekisteröivät

Meteoriräjähdys tai oikeammin asteroidiräjähdys tapahtui 18. joulukuuta, kun asteroidi tuli maan ilmakehään noin 32 kilometrin sekuntinopeudella. Se räjähti 26 kilometrin korkeudessa

– Räjähdyksen energia oli noin 40 prosenttia Tšeljabinskin räjähdyksen energiasta. Mutta se tapahtui Beringin meren yläpuolella, joten se ei päätynyt uutisiin, kertoo Kelly Fast BBC:lle. 

Hän työskentelee Nasassa monitoroimassa läheltä Maata kulkevia objekteja.
Sotilassatelliitit kuitenkin rekisteröivät räjähdyksen.

”Ongelmat, joilla ei ole passia”

Nasa on saanut Yhdysvaltojen kongressilta tehtäväksi löytää yli 140 metriä läpimitaltaan olevat asteroidit, jotka saattaisivat päätyä maahan. Tällaisia avaruuskiviä kutsutaan nimellä ”ongelmat, joilla ei ole passia”.

Jos tämän kokoinen kivi törmäisi maahan, se tuhoaisi valtavia alueita. Jos Nasa tai joku muu avaruusjärjestö pystyisikin nämä kappaleet havaitsemaan ajoissa, niiden torjumiseksi ei ole olemassa mitään tekniikkaa.

Maata lähestyvien ”kivien” rata ja iskeytymispaikka pystytään kuitenkin ennakoimaan melko tarkasti. Ainoa mitä pystytään nykyään tekemään, on käynnistää massaevakuointi, jos aikaa on tarpeeksi.

Siperian jättimontun kasvu kiihtyy

Batagaikan kraatteri Venäjän Jakutiassa 

Roudan sulaessa syvenevä monttu voi paljastaa 200 000 vuotta ilmastohistoriaa.

Janajoen laaksossa Siperiassa sijaitseva valtava Batagaikan kraatteri kasvaa nopeaa vauhtia, kertoo  BBC.

Jättimäinen monttu on nyt kilometrin pituinen ja 86 metriä syvä. 
Viime vuoden lopussa julkaistun saksalaisen tutkimuksen mukaan vajoama on levinnyt 1980-luvulta lähtien keskimäärin kymmenen metriä vuosittain ja viime vuosina jopa 30 metriä vuodessa. Ensi kesänä se saattaa jo saavuttaa naapurilaakson, jolloin maan romahtaminen voi saada uutta vauhtia. Paikalliset asukkaat välttävät menemästä lähelle maanvajoamaa. He sanovat, että se on ovi aliseen maailmaan.

Maan on romauttanut ikiroudan sulaminen. Viime vuosina Siperiaan on ilmestynyt muuallekin suppilomaisia kraattereita, joiden alkuperää kukaan ei aluksi osannut selittää.

Batagaikan kraatteri on kuitenkin vanha. Maan vajoaminen sai alkunsa 1960-luvulla, kun alueelta hakattiin metsää. Puut eivät enää varjostaneet maanpintaa, ja aurinko pääsi lämmittämään maata kesäkuukausina. Puiden haihduntakaan ei enää viilentänyt aluetta.

Näin ylimmät routakerrokset alkoivat sulaa kiihtyvää tahtia. Samalla on paljastunut routakerroksia, joista vanhimmat ovat tutkijoiden mukaan jäätyneet tuhansia vuosia sitten.Brittitutkijoiden mukaan kraatteri voi paljastaa ilmastohistoriaa peräti 200 000 vuoden ajalta.

”Batagaikan kerrostumiin on rekisteröitynyt geologian jatkumo, mikä on melko epätavallista”, sanoo Julian Murton Sussexin yliopistosta BBC:lle.

Niiden perusteella tutkijat yrittävät nyt selvittää muun muassa viime jääkauden kulkua Siperiassa. Menneiden olojen hahmottaminen voi auttaa myös ennustamaan tulevaa.

Esimerkiksi 125 000 vuotta sitten jääkausien välissä ilmasto oli useita asteita lämpimämpi kuin nyt. ”Jos pystymme ymmärtämään, millainen ekosysteemi oli silloin, voimme saada vihjeitä myös siitä, kuinka ympäristö muuttuu nyt, jos ilmasto lämpenee.”

Mikäli ikirouta reagoi lämpenemiseen samalla tavoin kuin viime jääkauden jälkeen, odotettavissa on lisää isoja monttuja, uusia järviä ja vesistöjä.

Roudan sulaessa maasta vapautuu myös sinne vangiksi jäänyttä hiiltä. Mikrobit kuluttavat hiilen ja tuottavat jätteeksi metaania ja hiilidioksidia, jotka lämmittävät ilmastoa entisestään, Frank Günther Alfred Wegener -instituutista sanoo BBC:lle.

”Lämpeneminen kiihdyttää lämpenemistä, ja samanlaisia muodostelmia voi syntyä muuallekin. Kukaan ei voi pysäyttää kehitystä. Ei ole mitään teknisiä keinoja, joilla kraattereiden syntyminen voidaan estää". Günther ennustaa. 

Pari sanaa rasvojen tärkeydestä

Elimistö polttaa rasvaa solujen tarpeeseen.Ravinnon ylimääräinen energia jää elimistöön ja muuttuu rasvaksi.

Biljoonat solumme saavat käyttövoimansa samantapaisista molekyyleistä kuin ne, jotka tuottavat energiaa puun hiilihydraateista saunan uunissa ja öljyn rasvoista öljylämmityskattilassa, mutta palaminen on tietenkin erilaista.

Ihmisen ja kaikkien muidenkin eläinten soluissa tapahtuva palaminen tarkoittaa ravinnon sisältämien molekyylien asteittaista purkamista siten, että niihin varastoitunut kemiallinen energia vapautuu elimistön toimintoihin.

Purkutyöhön on evoluution kuluessa kehittynyt monimutkainen, kymmeniä entsyymejä käsittävä järjestelmä, jossa rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinien energia siirretään atp-nimiseen molekyyliin.

Atp eli adenosiinitrifosfaatti on koko elollisen luonnon energiavaluutta, universaali nanoparisto, jonka fostaattisidoksiin latautunutta energiaa käytetään kaikkiin solujen tehtäviin, aina lihastyöstä satoihin aineenvaihdunnan tapahtumiin.

Ensisijainen energia aineenvaihduntamme polttoaine on rypälesokeri eli glukoosi 

Sitä tarvitaan elimistössä aina, sillä aivosolumme käyttävät voimanlähteenään vain sitä ja aivojen osuus koko elimistön lepoenergian eli perustoimintoihin tarvittavan energian kulutuksesta on huomattava, peräti viidesosa.

Elimistö saa glukoosia viljojen, kasvisten ja hedelmien hiilihydraateista, kun ne suolistossa pilkkoutuvat alkutekijöihinsä. Aterioiden välillä glukoosin tarpeen tyydyttää maksa, joka varastoi ylimääräisen glukoosin pitkiksi glykogeenimolekyyleiksi ja sitten vähitellen purkaa niitä takaisin glukoosiksi.

Lisäksi elimistömme kykenee muuttamaan glukoosiksi proteiinien aminohappoja. Tähän se kuitenkin turvautuu yleensä vain poikkeustilanteessa.

Glukoosi sisältää kuusi hiiliatomia, ja ennen energiaksi polttoa se pilkkoutuu glykolyysinä tunnetussa prosessissa kahdeksi palorypälehappomolekyyliksi. Sitten näiden molekyylien kaksi hiiliatomia poltetaan energiaksi solujen mitokondrioissa tapahtumaketjussa, jota kutsutaan sitruunahappokierroksi.

Rasvassa on energiaa enemmän kuin glukoosissa, ja se on myös tiiviimmässä muodossa. Grammasta triglyseridiä vapautuu 2,2 kertaa enemmän energiaa kuin samasta määrästä glukoosia.

Mitokondrioiden energiakoneisto ei tästä riehaannu. Se polttaa rasvaa energiaksi vain juuri sen verran kuin solut toimintaansa tarvitsevat. 

Elimistössämme ei mitään poltella huvikseen.

Ihmisen rasvakudos on samanlaista läskiä

kuin ruokakaupan lihatuotteiden rasva. Se koostuu rasvasoluista, jotka kykenevät varastoimaan runsaasti triglyseridejä. Näistä muodostuu rasvapisara, joka täyttää suurimman osan rasvasolusta.

Rasvasoluilla on tiivis yhteys hiussuoniin, verenkiertoelimistömme pienimpiin suoniin, joiden seinämien läpi solut ja veri vaihtavat ravintoaineita ja happea.

Triglyseridejä voi tulla vereen suolistoon imeytyneestä ruoasta tai maksasta, joka kykenee valmistamaan rasvoja myös hiilihydraateista. Molemmissa tapauksissa rasvahapot vapautuvat lipaasientsyymien avulla ja siirtyvät rasvasoluihin. Niissä ne palautetaan takaisin triglyserideiksi.

Liikenne kulkee myös toisin päin: triglyserideistä vapautuu rasvahappoja vereen. Siitä hapot siirtyvät soluihin, kulkeutuvat mitokondrioihin ja pilkkoutuvat kahden hiilen katkelmiin, jotka imaistaan polttojärjestelmään tuottamaan atp:tä.

Rasvasta vain pieni murto-osa palaa rasvakudoksen soluissa, sillä niiden energiantarve on hyvin pieni. Lähes kaikki rasvakudoksesta mobilisoidut rasvahapot palavat muissa elimistömme kudoksissa. Aivosolujamme lukuun ottamatta solumme ovat sekakäyttäjiä. Niille kelpaa sekä glukoosista että rasvasta tuotettu energia.

Runsaasti hiilihydraattia sisältävän aterian jälkeen elimistö tuottaa energiaa melkein yksinomaan glukoosista. Siksi veressä ei silloin ole juuri lainkaan rasvahappoja, eli rasva ei pala.
Tämä on evoluution rationaalinen ratkaisu.

Venäläiskuoro lauloi armeijan juhlissa ydinpommin pudottamisesta Yhdysvaltoihin !

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja puolustusministeri Sergei Shoigu ottivat osaa isänmaan puolustajan päivän eli Venäjän asevoimien päivän juhlallisuuksiin.

Venäjällä on syntynyt kohu Iisakin kirkon konsertista, jossa kuoro esitti kepeään sävyyn neuvostoaikaisen laulun Yhdysvaltain tuhoamisesta atomipommilla. 

Venäjällä juhlittiin lauantaina niin sanottua isänmaan puolustajan päivää eli käytännössä kaikkien sotilaiden omaa juhlapäivää.

Pietarissa juhlaa vietettiin muun muassa Iisakin kirkossa järjestetyn konsertin muodossa. 
Yhtenä ohjelmanumerona arvostettu Pietarin konserttikuoro esitti vanhan neuvostoaikaisen laulun, jonka sanoja voi kuvailla vähintäänkin sotaisiksi ja vihamielisiksi.

Laulussa kuvaillaan, kuinka venäläinen ydinkäyttöinen sukellusvene matkaa Yhdysvaltain rannikolle lastinaan sadan megatonnin verran atomipommeja.

– Ylitettiin Atlantti ja käsken tähystäjää: 

   Petrov, kohti Washingtonin kaupunkia tähdätkää!

Insight on asettanut toisen mittalaitteensa Marsin pinnalle.

Pora ja sen lämpömittarit tunkeutuvat hitaasti viiden metrin syvyyteen ja pysähtyvät välillä mittaamaan.

Laiteen piikki ja pora tunkevat ehkä viisi metriä pinnan alapuolelle. Näin pora menisi syvemmälle kuin mikään muu Marsissa käynyt laite, kertoo Nasan tiedote.

Vertailun vuoksi Nasan laskeutuja Viking 1 kauhaisi Marsia 22 senttimetrin syvyydeltä vuoden 1976 lopulla. Toinen laskeutuja, Phoenix, pääsi 18 senttimetrin syvyyteen Marsin pohjoisella napaseudulla kesällä 2008.

Pian pääsemme kunnolla Marsin maaperään, sanoi HP3:a kehittänyt tutkija Tilman Spohn Saksan ilmailu- ja avaruuskeskuksesta.

HP3 näyttää hieman auton tunkilta. 

Sen metalliputken sisässä on noin 40 senttiä pitkä luotain, jonka päähän on kiinnitetty lämpöantureita.

Kun laite tunkeutuu syvemmälle, se mittaa koko ajan lämpötilaa. Luotain pysähtyy alas mennessään 51 senttimetrin välein. Sitten se lämpenee paikallaan aina noin neljä päivää.

Anturit mittaavat, kuinka nopeasti laite lämpiää. Lukema kertoo toivottavasti tutkijoille, miten hyvin Marsin maaperä johtaa lämpöä.

Taukojen takia kuluu kuluu yli kuukausi ennen kuin pora pääsee syvimpään kohtaansa eli viiteen metriin. Jos pora pääsee niin syvälle, selvittää lennonjohto sen jälkeen nopeasti punaisen planeetan sisäisen lämpötilan.

Jos pora kohtaa liian kovaa kiveä jo ennen kuin se pääsee kolmeen metriin, kestää mittaus pitempään. Tutkijat tarvitsevat silloin kaksi Maan vuotta siihen, että mitattua tietoa suodatetaan muusta kohinasta.

”Pinnalla ei ole juuri lainkaan kiviä. Uskomme, että myöskään Marsin pinnan alla emme kohtaa suuria kiviä”, sanoi Jet propulsion tutkija Troy Hudson, joka oli suunnittelemassa HP3-poraa.

”HP3 on tehokas mittalaite. Se painaa vähemmän kuin kenkäpari. Se vie vähemmän virtaa kuin langaton reititin, vaikka sen täytyy kaivaa vähintään kolme metrin syvyyteen toisen planeetan pinnalla”.